U(u)nilintu
Viime viikolla sain kirjoitettua kaiken seassa vähän kuin varkain aika monta kertaa. Tänään on keskiviikko, enkä ole saanut kynää käteen vielä kertaakaan tällä viikolla. Tänä iltana voisin yrittää sängyssä, edes kaksi sivua. Sekin on parempi kuin nolla.
Vaikka en ole kirjoittanut, olen sentään lukenut. Viikonloppuna meni Siiri Enorannan Painajaisten lintukoto, josta tykkäsin. Nyt on menossa Gisellen kuolema (edelleen Enorannalta) ja tähänastisen perusteella tykkään siitäkin.
Ajatukset ovat vähän repaleisia ja huojuvat sinne tänne. Välillä en ole kovin pitkään samaa mieltä itseni kanssa mistään. Aurinko kyllä keventää, ei sillä, ja keväiset iltakävelyt. Olen bongannut mustarastaan ja muiden tavallisten kevätlintujen lisäksi hippiäisiä, jotka eivät ole minulle peruskauraa. Niiden lisäksi näin myös pikkulinnun, jota en tunnistanut, ja se kiusaa. Jälkikäteistunnistus on vaikeaa, koska näin linnun hyvin lyhyen aikaa pensasaidassa ja sitten se pyrähti pois. Harmaa ja tyylikäs, sanoisin. Poskella musta viiru. Varpusen kokoinen. En tiedä mikä se oli ja luulen, etten saa koskaan tietääkään, vaikka selaisin lintukirjat ja netin läpi. Kuva linnusta alkaa haalistua ja tuntuu jo, että olen nähnyt unta siitä, että se on unilintu, harmaa ja kajalit poskilla ja pieni ja sievä ja lentää pois ennen kuin siitä saa otetta edes katseellaan.
Taidan mennä sänkyyn ja kirjoittaa pari sivua ja sitten nähdä unta pienistä harmaista ja pensasaidoista ja mustarastaan laulusta ja kevätmaan tuoksusta. Kunpa vain – en nimittäin kuulu niihin ihmisiin, jotka pystyvät muovailemaan uniaan ja jatkamaan unessa samaa ajatusta, johon valveilla jäivät. Minun uneni eivät paljon kysele, ne tulevat vain, ja nyt on sellainen jakso, etten myöskään muista niitä aamulla. Että toisaalta, ehkä näenkin unta siitä pienestä harmaasta tirpusta, mistä minä tiedän, kun en aamulla muista.
