Liinavaatekaappi
Onpa mennyt monta päivää siitä kun viimeksi bloggasin. On ollut yhtä sun toista ei kirjoittamiseen liittyvää kiirettä, mutta kyllä tämä tahti tästä taas normalisoituu. Ai että mistäkö tiedän? Siitä että koivu kukkii. On paljon todennäköisempää istua kotona neljän seinän sisällä kaikki luukut tiukasti kiinni ja blogata, kun ulos ei voi mennä ilman että joutuu niistämään itsensä hengiltä. Huomenna kyllä aion käydä ulkoilemassa, koska on vaan niin tympeää istua nättiä helatorstain vapaapäivää kotona suljettujen kaihtimien takana (en viitsi pitää auringolla kaihtimia auki, ettei koti kuumene ihan mahdottomaksi). Tiedän kyllä, että kärsin ulkoilusta sitten pitkälti jälkikäteen, mutta no can do, huomenna valitsen valkovuokot ja huonon olon.
Kirjoittaminen on ollut sellaista kuin se on ollut nyt jonkun aikaa: sieltä täältä varastettu raakatekstisivu. Joskus aamulla ennen töihin menoa kymmenen minuuttia, tai välillä aamubussissa (siitä käsialasta ei saa kukaan selvää jälkeenpäin) tai iltasella vähän, nukahtamaisillani (siitä käsialasta saa kyllä selvän, mutta tekstissä ei ole mitään järkeä). Onneksi huominen on vapaapäivä ja perjantaina pidän myös vapaata, joten ainakin voisi kuvitella, että ehdin kirjoittaa vähän enemmän nyt lähipäivinä.
Jossain tuossa männäpäivänä minulla oli vieraita ja sen kunniaksi siivosin kirjoituspöytäni vähän liiankin siistiksi. Nyt koneen ympärillä ei ole mitään. Ei kirjapinoja, ei vihkokasoja, ei kaikkea mahdollista sälää. Lahjaksi saamani orkidea ja siinä kaikki. Ja nenäliinoja, koivujen takia. Katselin äsken pöytääni, että tähän siisteyteenhän voisi tottua. Ainakin jos kaikki ne kirjoituspöydällä yleensä olevat kirjat ja muut olisivat näppärästi käden ulottuvilla hyllyssä, eivätkä tilanpuutteen vuoksi evakossa liinavaatekaapissa.
