On illanpaisto
Kirjoittelen edelleen. Varastettu vartti illalla, aamulla bussissa muutama sivu. Toissapäiväinen kunnon kirjoitusilta auttaa vieläkin: tuntuu, että on jotain aikaansaatuakin, eikä vain raapimista ympäriinsä. Kaikenlaista pientä uutta pyörii aina välillä sähköposteissa kustantamon kanssa ja se aiheuttaa levottomuutta, kutinaa ja kikattelua, mutta yritän silti keskittyä siihen, että saan kirjoitettua ja raakatekstirutiinin pysymään kunnossa. Tai raakatekstirutiini kai onkin kunnossa, mutta raakatekstistä koneelle -rutiini vähän onnahtelee. No, toissapäiväinen oli hyvä alku ja teki hyvää, joten siitä vain eteenpäin.
Ensi viikosta on tulossa kiireinen. Kaikkea muuta paitsi kirjoittamista. Onneksi nykyään on sekin vaihtoehto, että nousen reippaasti (?) ylös sängystä ja hoidan aamutoimet niin, että ehdin kirjoittaa kymmenen minuuttia ennen töihin lähtöä. Ja juu, tiedän, on ihmisiä, jotka heräävät kellon kanssa tikkana ja kirjoittavat kaksi tuntia ennen töihin lähtöä ja kaikki kunnia heille, haluaisin myös olla niin selkärankainen ja reipas, mutta en tosiaan ole. Etenkin kun en ole päässyt ihan ajoissa nukkumaan tällä viikolla. Jos takana on melkein yhdeksän tuntia unta, voin nousta ajoissa ja kirjoittaa itseni kevyeksi aamulla, mutta jos takana on alle seitsemän tuntia unta, ainoa ajatus herätyksen soidessa on, että pää kiinni kello ja antakaa minun nukkua. Joten olen ihan tosi tyytyväinen noihin kymmenminuuttisiinikin silloin kun niitä jostain putkahtelee. En nyt vain kerta kaikkiaan ole niitä aamuvirkkuja, jotka ponkaisevat sängystä viideltä intoa tiukkuen, ja olen ihan sinut (minut?) asian kanssa. Ja jotta pystyisin huomenaamulla raahautumaan sängystä edes säälliseen aikaan, niin nyt taitaa olla se hetki, kun pöngin sänkyyni. Pönkiä on muuten kiva verbi. Tuli heti assosiaatio silkaviin saijoihin. Sopii hyvin, illanpaistoineen (minulle tuo Kunnaksen ja Mannerin suomennos on se oikea).
