Aika kivaa
Oli hyvä, että kustannustoimittaja keksi Volvolle oikean nimen. Siis sen Kolme syytä elää. Ja että se on nimenä niin erilainen kuin Volvo, sillä siitä hetkestä, kun Volvo sai oikean nimen, alkoi minun pikkuhiljainen henkinen erkaantumiseni käsikirjoituksesta. Tällä hetkellä en ajattele Volvoa enää Volvona. Se on minulle ”kirja”. Kohta ehkä alan kutsua sitä sen oikealla nimellä. Ehkä sitten, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Se on ihan hyvä asia.
On ihanan viileä sää. Tuntuu kesäisemmältä kuin ne kaikki aurinkoiset päivät tätä ennen, koska kesä mitataan siinä, millaisissa vaatteissa ulkona tarkenee silloin, kun aurinko on ollut pilvessä koko päivän. Ei tuolla pienissä vaatteissa tarkene, mutta tarpeeksi vähissä kuitenkin, että tuntuu kesältä.
Eilen istuin pitkään kirjoituskahvilassa. Tänään istuin torikahvilassa. Huomenna siivoan. Välillä tulee läikähdys, kun tajuan, mitä kaikkea on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Ja että syreenit kukkivat niin yltiöpäisesti ja että joku ilta saan aikaiseksi pestä ja kunnostaa polkupyörän ja vaikka en mitenkään tykkää pyöräillä kaupungissa, niin sitten kun sen taas tekee talven jäljiltä, niin onhan se aika kivaa.
