Kolme asiaa
1. Kuljen hetken aikaa portaita, ainakin jos on kiire tai olen menossa johonkin tärkeään tapaamiseen. Jäin tänä aamuna jumiin hissiin, elämäni ensimmäistä kertaa, ja vaikka tilanne ratkesi helposti viidessä minuutissa (joku toinen tilasi hissin kerroksiin ja hissi totteli häntä ja pääsin pois ratisevasta, tärähtelevästä, kerrosten väliin pysähtelevästä ja ovia tiukasti kiinni pitävästä hissistä), en valinnut tänään ravintolan vessassa sitä koppia, jossa oli ihan oikea ovi, vaan sen kopin, josta päättelin pääseväni ulos ryömimällä tai potkimalla oven auki, jos niikseen tulisi. Hissiin juuttuminen ei ollut ollenkaan niin huolettoman tuntuinen asia kuin olin luullut.
2. Huomenna lähetän käsikirjoituksen taittovedoksen kustannustoimittajalleni ja se on sitten siinä minun osaltani. Kirja menee pian painoon. Ja tiedättekö mitä – minä olen tosi tyytyväinen, että niin käy. Että ollaan tässä vaiheessa. Enkä malttaisi odottaa sitä, että kirja ilmestyy ja konkretisoituu ihan lopullisesti. Se tuntuu valmiilta. Onneksi tässä välissä on enää kesälomat – ja sitten Kolme syytä elää onkin jo täällä, lomien jälkeen, jei!
3. Minulla on ollut tänään vapaapäivä ja olen oppinut ihan hirveästi. Itsestäni lähinnä ja sitten myös kaikenlaisia asioita. Myös muita kuin hisseihin liittyviä asioita! On ollut hyvä vapaapäivä. Ja lämmin. Olin lounaalla ulkoruokinnassa ja oli niin luksusta syödä ulkona terassilla. Äsken makoilin puistossa nurmikolla ja kohta teen vähän ruokaa. Odottelen, että aurinko taittuu matalammalle, ennen kuin teen vielä vähän kotihommia. Tällaisia päiviä tarvitsee aina välillä. Oppimispäiviä, rentouspäiviä, lämpöpäiviä, asioidenhoitopäiviä.
Related Posts
Comments on this post
3 Comments-
Hei Tiina. Onneksi olkoon tulevan kirjasi julkaisemisesta. Odotan kirjaa mielenkiinnolla. Anne P-V
-
Kiitos, Satsu! Poimin kyllä sinun kysymyksesi vastattaviksi!
Hei Anne ja kiva kun jätit kommentin! Minäkin odottelen julkaisua mielenkiinnolla, että millaista se sitten lopulta onkaan :).
Comments are closed.
Satsu
Hei Tiina!
Jos haluat täytellä Liebster Award -kyselyä, sellaisen olen sinulle laatinut blogissani. 🙂
T: Satu