Armahdus
Joskus kirjoittaminen on niin kuin nenänkannuttamista. Tiedän, että se tekee hyvää ja tiedän, että kirjoittamisesta tulee jopa välitön hyvänolontunne, toisin kuin nenäkannuttamisesta, joka auttaa viiveellä ja koska sitä tekee säännöllisesti (sama pätee kyllä myös kirjoittamiseen). Tiedän, että minun pitäisi nenäkannuttaa. Siis kirjoittaa. Ja silti en tee niin. Miksen? Koska se tuntuu niin vaivalloiselta. Vaivalloiselta. Ja niin minä sitten sitkutan nenäkannuttamatta ja kirjoittamatta ja olo pahenee pikku hiljaa ja on kurjaa. Ja koko ajan tiedän, mikä auttaisi, enkä silti ota kynää ja vihkoa käteen ja kirjoita. Ja koko ajan tiedän, että kun vihdoin saan patistettua itseni kirjoittamaan, mietin välittömästi, kuinka idiootti taas olinkaan ja kuinka olin kaivannut ja tarvinnut sanoja. Ja mietin myös sitä, mikä saa minut olemaan kirjoittamatta, vaikka tiedän, miten hyvää se tekee. Sama juttu sen nenäkannuttamisen kanssa. Joskus sama juttu liikunnan harrastamisen kanssa. Tai jonkun muun vastaavan jutun kanssa. Ihminen on sitten kummallinen eläin.
Tänä viikonloppuna olen pyöräillyt ja lukenut ja ottanut päiväunia. En tiennyt, että olen väsynyt, mutta ilmeisesti olen, koska sekä eilen että tänään oli vain ihan pakko nukkua päiväunet. Olen myös ollut vähän melankolinen ja kiukutellut itsekseni. On niin paljon asioita, joita pitää ajatella tai jotka vaativat tulla ajatelluiksi ja niin vähän aikaa ajattelemiselle. Nyt pyykkään ja tiskaan ja odotan sitä hetkeä, kun saan vihdoin tartuttua kynään ja armahdettua itseni.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Joo, itsensä pakottaminen on luotettu apulainen :D! Minulla auttoi myös se, että flunssa iski – selitti vähän tuota viikonlopun väsymystä ja haluttomuutta kaikkeen mahdolliseen. Ehkä sitten taas huvittaa, kun on terve.
Comments are closed.
E.K.
Vähän samanlaisissa fiiliksissä meni viikonloppu, kun alkoi tuntumaan ettei tämä valmistu ikinä. Samalla lähti kaikki halut kirjoittaa, vaikka tiesi että juuri siten mitään ei valmistukaan. Onneksi on aina pakottaminen ja luottamus siitä että kunhan nyt vain aloitan niin kyllä se sujuu.