Valkeus
Tänään on niitä päiviä, kun haluaisin vuorokauteen lisää tunteja. Ei ole erityisen kiire, mutta asioita jää tekemättä. Unohdin laittaa pyykit koneeseen kun tulin kotiin ja nyt on liian myöhäistä nukkumaanmenon kannalta. En ehtinyt lähteä ostamaan loisteputkea vessan lamppuun, koska oli niin nälkä, että oli pakko tulla kotiin syömään ja loisteputkikauppaa ei nyt vaan ollut missään matkan varrella. Olen siis pimeässä vessassa edelleen. Olen ollut pimeässä vessassa jo aika pitkään. Eteisestä tulee tietysti valoa, kun pitää ovea auki, ja kynttilä on ihan hyvä valaistus aamusuihkuihin, mutta olisihan se toimiva valo ihan kiva. Tällaisille pienille jutuille ostaisin niitä lisätunteja tänään. Ja nukkumiselle. Ja sitten kun olen nukkunut, niin kirjoittamiselle, mutta eipä se nyt onnistu se ostaminen – eikä ole koskaan onnistunutkaan, vai onko jollakulla?
No, reilu viikko, ja saan elää omaan tahtiini ja jos ei sitä ennen niin viimeistään reilun viikon päästä kuljen loisteputkikaupan ohi niin, että se on auki, ja vessaan tulee valkeus. Reilun viikon päästä nimittäin olen vapaalla. Olen viisi viikkoa pois töistä ja hidastan itseni siihen tahtiin, mihin luontevasti asetun. Kirjoittelen, luen, olen välillä tekemättä yhtään mitään ja kuuntelen, miten ajatukset hidastavat vauhtiaan. Luksusta. Luksuslokakuu. Syksy onkin ollut aina lempivuodenaikani!
Joinain iltoina pääsen kävelemään sellaisiin paikkoihin missä tuoksuu omenapuilta ja voi vertailla puissa roikkuvia eri värisiä omenoita. Joinain iltoina kuu on ihan kuin iso omena. Valkea kuulas, joka on pudonnut puusta ja on vähän mustelmainen. Joinain iltoina menen ajoissa nukkumaan. Olisiko tämä ilta sellainen? Voihan sitä aina toivoa, eikö niin?
(Oho. Tajusin juuri, että kirjastolainat olisi pitänyt jo palauttaa.)
(Oho. Tajusin juuri, että korjauksessa ollut käsilaukku piti hakea, mutta eihän minun reittini ole kulkenut sopivaa kautta moneen päivään, eikä kulje, joten käsilaukku joutuu odottamaan yhä. Ja minä. Hm.)
