Vahinkoja
Tänään on tuntunut hyvältä kirjoittaa. On ollut rutiinipäivä. Aamulla kirjoituskahvilaan, sieltä kirjaston kautta lounaalle. Lounaan jälkeen lisää sanoja. Sitten kävin ulkona kävelemässä. Aurinko paistaa ja puissa on ruskaa. Keltaisten lehtien tunnelissa, kun niitä on yllä ja alla, alkaa hymyilyttää.
Monet ovat kysyneet, joko on uusi kirja tulilla. Olen sanonut, että ei, koska se on totta ja helpompaa kuin selittää kaikki alusta asti. Etten juurikaan suunnittele. Että siksi en silloinkaan tiedä, että uutta on tulossa, kun sitä on tulossa, koska en pysty päättämään, että ”tästä kirjoitan nyt”. Tulee mitä tulee ja vasta vähän ajan päästä tietää, mitä on tulossa. Tai luulee tietävänsä. Sitäpaitsi minulle sattuu vahinkoja. Vuonna 2007 aloin kirjoittaa romaania. Ei tullut romaania, koska sanottava loppui kymmenen sivun jälkeen. Tuli novellikokoelmakäsikirjoitus, jota kutsuttiin vanhassa blogissa työnimellä Kreikkalaiset kirjaimet. Sitten, paljon myöhemmin, aloin kirjoittaa novellia. Oho. Tuli romaanikässäri, josta tuli lopulta Kolme syytä elää. Ja Kolmea syytä kirjoittaessa en tunnistanut homman nimeä ts. kässärin laatua ennen kuin ehkä puolen vuoden kirjoittamisen jälkeen. Joten ei, en kirjoita uutta kirjaa. Minä vain kirjoitan. Ja katson, tuleeko mitään. Voi olla, että siemen on jo syntynyt, voi olla että ei ole. En minä tiedä, aika näyttää. Minä vain kirjoitan.
Kerran yritin suunnitella etukäteen ja kirjoittaa sitten. Suunnitelma oli nerokas ja henkilöhahmot hauskoja. Muuten hyvä, mutta suunniteltuani kaiken tarkasti, ja vaikka jätin suunnitelmiini tekstin lopun täysin auki, minua ei enää huvittanut kirjoittaa sitä, koska tiesin, mitä tulee tapahtumaan. Kaikki ilo oli kulutettu loppuun. Harmi, sillä se oli oikeasti aika hyvä suunnitelma :D.
Sain julkkarilahjaksi paljon juotavaa. Sekä samppanjaa että punaviiniä että kuohuviiniä että teetä. Tänään olen korkannut kaksi niistä teelahjoista. Sellaiset, joista minulla ei ollut mitään tietoa, miltä ne maistuisivat.
Aurinko paistaa, pyykki pyörii koneessa, hyvää teetä kupissa, tiskit tiskattu. poskilla vielä aavistus ulkoa tullutta punaa. Taidan ottaa kynän käteen.
Related Posts
Comments on this post
7 Comments-
E.K.: Minä en voi tehdä kauheasti edes löysää suunnitelmaa, koska kirjoittamisen ilo tosiaan häviää. Saattaa minulla olla joku pieni visio päässä, miten joku teksti vaikka loppuu, tai aavistus jostain kohtauksesta, mutta minulla ei ole koskaan mitään hajua, miten sinne päästään – enkä voi sitä suunnitellakaan :D. Tällä metodilla tulee kyllä paljon sutta ja sekundaa, mutta ei voi mitään, koska tämä on se, mikä toimii nyt. Ehkä minäkin vielä jonain päivänä suunnittelen ensin ja kirjoitan sitten. Saa nähdä!
-
Mä ihailen tota sun tapaa tehdä. Tosin tajuan, ettei se olisi toimivaa, jos sinulla ei olisi niin paljon vuosia takana kirjoittajana? Sinulla täytyy myös olla vahva luottamus siihen, että kirjoittaminen kantaa? Rutiinit ei ole mun juttu, hävettää myöntää, miten pientä osaa ne näyttelee minun elämässä. Nimim. Pakkosiivous odottaa
-
Luotan kyllä kirjoittamiseen ja raakatekstin kirjoittamiseen etenkin, että aina sieltä lopulta jotain putkahtaa, mutta kyllähän se usko on välillä koetuksella :). Mutta silloinkin ongelma on yleensä se, että haluan ”nyt heti kaikki loistava teksti tänne!”, enkä muista, että sitä raakatekstiä vaan pitää kirjoittaa, ja sinnikkäästi, eikä sitä voi komennella :D.
Toisessa kommentissa kysyit novelleista. Laitoin sen Kolmea syytä edeltäneen novellikokoelmakässärin telakalle keväällä 2013. Telakalla se on edelleen. En tiedä kuinka kauan. Voi olla, että ikuisesti tai voi olla, että kaivan sen naftaliinista jonain päivänä ja katson, että saisiko teksteistä tuunattua jotain vähän tuoreempaa. Saa nähdä :). Mutta kaikki muut vanhat käsikset ovat kyllä mennyttä aikaa, eli ne eivät ole henkisesti edes telakalla, vaan ihan vaan haudattu arkistojen uumeniin :).
-
Monen kirjailijan joku varhainen kässäri, mikä ei aikanaan nähnyt päivänvaloa saattaa nousta pääteokseksi. Siksi tämä on niin kiehtova ajatus. Usein sitä jotain teosta on kirjoitettu verrattain kauemmin kuin muita. Kirjoitusprosessi on saattanut kestää vaikkapa 10 vuotta, kun muut kirjat on esikoisteoksen jälkeen kirjoitettu nopealla syklillä. Esim. Steinbeck kirjoitti Tuntematon Jumalaa 10 vuotta ja se on tosi merkittävä teos. Se oli muistaakseni hänen ensimmäinen kirja.
Yksi asia, mitä en lakkaa ihmettelemästä tuossa sinun touhussa on se, että miten tuolla metodilla ehdit saada tehtyä. Käyt kokopäivätyössä, kirjoitat sanojesi mukaan 90% ”turhaa”, kirjoitat käsin jne. Kauan sinulla meni kirjoittaa Kolme syytä elää?
Tässäkin taitaa tulla esiin kokemus ja rutiinit? En vaan tajua?Eikö sinusta koskaan tunnu, että homma junnaa, kun prosessi katkeaa aina muihin asioihin? Asioiden työstäminen, mitä se sinulle käytännössä on? Miten prosessi ei pääse katkeamaan ym. Tästä olisi kiva lukea.
Luin aikanaan sinun blogia pitkään, Veraa, Pisaraa, Satakieltä jne. Onko jotain uusia hyviä kirjoittajablogeja? Olen pudonnut kelkasta. Vinkkejä?
-
Blogivinkeistä: minä luen ahkerimmin noita blogeja, jotka löytyvät oikeasta sivupalkista.
Muihin kysymyksiin kirjoittelen ihan omaa blogikirjoitusta vastaukseksi :).
-
Ps. Oletko haudannut kaikki vanhat käsiksesi eli onko mahdollista, että esimerkiksi novellikokoelma näkisi vielä päivänvalon?
Comments are closed.
E.K.
Näitä erilaisia prosessiviestejä on aina yhtä mielenkiintoista lukea 🙂
Itse rakastan suunnitelmien laatimista. Suunnitelman ei kuitenkaan tarvitse eikä saa olla niin jäykkä, ettei se taivu muutoksiin. Yleensä parhaat jutut ja ideat syntyy vasta kirjoittaessa, kun hahmot tekee mitä lystää.
Viiden viikon syyksyloma kuulostaa ihanalta <3