Pulut räpyttävät paljon, mutta lentävät hitaasti
Tänään on hyvin hidas päivä. Ulkonakin on. Kylmää ja harmaata. Minä olen kuin hidastetussa filmissä. Hitaasti ojentuu käsi ja hitaasti jalka. Matka asunnon poikki kestää ja kestää. Selkälihaksetkin ovat hitaat. Eilen kävin pitkällä kävelylenkillä. Tekisi hyvää tänäänkin, mutta lenkkimaastot on nähty. Oikaisen nopeinta tietämääni reittiä kaikki lähimmät alueet, että pääsen käymään kauempana. Sellaisissa paikoissa, joissa en joka päivä kävele. Sellaisissa, joissa katse ei ole jo vuosien ajan nuollut jokaista yksityiskohtaa sokeaksi. Kotona kohisevat vesiputket ja naapuri remontoi. Harmaa on joko pilvissä tai silmien pinnassa. Tuhruista. Väsymys painaa hartioita alaspäin. Ja silti, sitten kun pysähdyn ja olen ihan tässä ihan vähän hetken aikaa: tämän hitaan päivän pohjalla kuuluu pieni hymy. Tarvitsen tätäkin päivää. Tätäkin velttoa ja valunutta ja väsymyksen kuorruttamaa. Tätäkin, kun tajuan olla pyytämättä ja vaatimatta itseltäni mitään. Riittää, että on harmaata, riittää että on hidasta. Riittää, etten tee juuri mitään.
Related Posts
Comments on this post
4 Comments-
Ps. Aloin lukea uudelleen Aila Meriluodon päiväkirjoja, jotka olen lukenut silloin joskus 1990-luvulla. Oletko lukenut? Intuitio käskee suosittelemaan niitä sinulle. Julkaistu nimellä Vaarallista kokea.
-
Kyllä, lepäily tekee välillä hyvää :). Ja joo, olen lukenut Aila Meriluodon päiväkirjoja ja tykkään niistä. Olen lukenut tuon Vaarallista kokea ja sitten sen Tältä kohtaa :).
Comments are closed.
KM
Varmaan ihan hyvä, että myös lepäät. Sulla on ollut melkoista härdelliä. Julkaisu, mikä varmasti on antanut paljon ja voimaannuttanut monin tavoin, mutta ei se varmasti levon tarvetta poissulje. Latautuminen varmasti myös palkitsee, sitä ei näe heti vaan vasta kulman takana. Itsestäänselvyyksiä, mitkä ainakin itseltä välillä unohtuu.