Sekalaista arkea
Apua. Päivät valuvat käsistä ja sujoavat sormien välistä sellaista vauhtia, että mietin, miten olen ikinä onnistunut kirjoittamaan Kolme syytä elää samalla kuin kävin töissä. Lokakuun vapaan jälkeen arki ei ole vieläkään asettunut normaalisti rullaaviin uomiinsa. Odotan sitä, että se asettuu, ja yritän asetella. Lukeminen on vähentynyt dramaattisesti ja eniten tietenkin kirjoittaminen ja onhan se ihan selvää: ei kaikkea voi ehtiä täysipainoisesti kahdeksaa tuntia päivässä. Ei tietenkään. Kunhan arki loksahtelee paikoilleen, saan asiat kuitenkin asettumaan. Saan ajan, joka on tarkoitettu kirjoittamiselle ja ajan, joka on tarkoitettu kaikelle muulle paitsi kirjoittamiselle. Saan aikaan vähitellen. Tiedän, että saan. Kunhan tästä asettaudun.
Kirjoituspöytä alkaa tulvehtia. Kirjoja. Paljon kirjoja. Nenäliinoja, juomalasi, hiuslenkkejä, papereita joissa on kirjoitusta, laskuja, roskia. Vielä yksi pino kirjoja. Kirjastokirjoja ja arvatkaa mitä, tuo yksi on myöhässä. Taas myöhässä. Nuo kolme eivät ole vielä, mutta en tiedä, missä välissä luen ne. Taidan olla parantumaton optimisti kirjastolainojen kanssa.
On kaikenlaista. Sumua ja kirkasta. Suunnitelmia ja toteutuksia. Eniten on ajatuksia. Niitä riittää aina vaan. Ajattelen. Paljon. Joskus turhaakin. Nyt ajattelen sitä, miltä tuntuu taas kirjoittaa. Ajattelen sitä ja käyn nukkumaan, niin jaksan taas huomenna. Ja ehkä on hetki aikaa kirjoittaakin. Huomenna.
ps. Kun käyt tykkäämässä facebook-sivua nimeltä Kirjailija Tiina Lifländer ja jätät kommentin 13.11.2016-päivitykseen, olet mukana arvonnassa: yksi onnekas voittaa Kolme syytä elää – oletko ikinä saanut elämisen syitä arpajaisvoittona? No ei ole usein tarjolla, ei, joten nyt osallistumaan! Kipin kapin facebookiin!
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Niin, tämä meidän vanha ongelmamme, juuri niin kuin sanoit :). Kai sitä aikaa vain pitää tehdä ja priorisoida joitain asioita, vaikka se ei ole helppoa. Tsemppiä sinne raivaukseen!
Comments are closed.
Än
Aika! Ikuinen vihollinen! Vai onko se velvollisuus joka varastaa ajan? En tiedä mutta tuntuu että puoli elämää menee kirjoitusajan puuttumisen tuskailuun.
Ja toinen puoli raivatessa tilaa päähän ajatella tekstiä.