Ihan hyvä
Kun tulee kotiin niin, että syönnin ja pikaisten kotihommien jälkeen pääsee kirjoittamaan vähän yli seitsemältä, tunti ja vartti on ihan hyvä suoritus. Työpäivä numero kaksi, joka on tunneissa lyhyt, mutta vaativampi miltä kuulostaa. Nyt pitäisi nousta sohvalta, ripustaa pyykit, ottaa iltapalaa ja sitten alkaakin olla jo nukkumaanmenoaika. Yritän mennä ajoissa nukkumaan, että jaksan. Ei aina onnistu. Jotenkin onnistun aina pusaamaan uskomattoman paljon siinä hampaiden pesun ja valojen sammuttamisen välissä. Unta kuitenkin tarvittaisiin. Enemmän kuin mitä nukkumiselle on aikaa.
Tänään iltaruoka oli kevyt. Pekonileipiä ja porkkanoita. Ostin keittoainekset kaupasta, mutta matkalla kaupasta kotiin kirjoittaminen tuli viereen seisomaan ja naputti kärsimättömänä olkapäätä. Ehkä saan keiton tehtyä joku päivä ennen kuin ainekset vanhenevat. Tänään kirjoittaminen pääsi etusijalle. Ei mikään itsestäänselvyys, kun ruuasta on kyse. Toimin paremmin, kun verensokeri on tasainen. Ja nyt se kevyt iltaruoka sitten kostautuu: maha murisee ja pitää ottaa ihan kunnollinen tukeva iltapala.
Tekisi mieli käpertyä talviunille. Tekisi mieli syödä schnitzeleitä ja pyttäriä ja muuta kunnon äijäruokaa ja käpertyä sen jälkeen talviunille. Iltapalaksi on jotain sekalaista ja huomenna herätyskello soi seitsemältä. Ei ihan osu toiveet ja todellisuus kohdalleen, mutta ehkä tarpeeksi kohdalleen kumminkin. Jos nukkuisi talviunia, ei voisi kirjoittaa ennen kuin keväällä. Se olisi tylsää. Taidan siis valita ihan vain tämän oman arkeni. Se on loppujen lopuksi aika hyvä tällaisena kuin on.
