Sirkut ja tiaiset
Olen ollut täällä ennenkin. Väsymys anturoissa ja painot silmäluomissa. Uni on houkutteleva kangas, jolla voi verhoilla kaiken, mitä näkee.
Tänään vähän alle tunti. Ehkä vielä pari sivua, jos jaksan ja kykenen.
Muistakaa muuten, että tuosta blogin sivubannerista pääsee vieläkin Atenan verkkokauppaan ostamaan Kolmea syytä tarjoushinnalla. Se on hyvä kirja: helppo paketoida joululahjaksi – tuollaisista kulmikkaista esineistä tulee nättejä paketteja.
Jospa tänä iltana pääsen vähän aikaisemmin nukkumaan. En tiedä, onko se tämä pimeys vai mikä, mutta voisin nukkua. Kahdeksan tuntia ei tunnu riittävän. Pidän siitä, että on pimeää lähes koko ajan, mutta se herättää neandertalilaisen minussa: unta ja ruokaa. Harmi, ettei varastoon voi nukkua.
Ajatuksia. Kaikenlaisia ajatuksia. Lehdessä oli juttu talitiaisista, jotka ovat nokkineet reikiä elävien, kerittyjen lampaiden selkiin. Ruokaa etsimässä. Rasvaa. Talia. Talitiainen. Aivoissa loksahtaa kasettinauhuri pyörimään, kauan sitten nauhoitettu luontodokumentin kertojanääni rahisee jo vähän: ”Suulaperheen pienimmäinen ei selviytynyt vampyyrisirkkujen hyökkäyksestä.” Että on lintuja, jotka Galapagossaarten kuivissa oloissa ovat ratkaisseet jano-ongelman. Nokkivat toisiin lintuihin reikiä ja juovat verta.
Vahvimmat selviytyvät. Pätee myös sanoihin.
