Vuoden 2016 tilinpäätös
Vuosi alkaa olla lopuillaan ja väkisinkin ajatukset ovat kääntyneet puntaroimaan sitä, että millainen vuosi 2016 oli ja mitä kaikkea sen kuluessa tapahtui. Tapahtui nimittäin niin paljon, että siihen menee varmaan hetki, ennen kuin tajuan kaiken.
Tämä vuosi alkoi kirjailijakuvauksilla. Kuvat otettiin loppiaisen tienoilla. Päivä oli järjettömän kylmä. Muistaakseni -27, mikä ei sisämaassa tunnu ihan niin pahalta kuin täällä rannikolla, kun mereltä tuulee. Kuvista tuli joka tapauksessa hienoja, ja muistan selvästi, miten kuvaus konkretisoi taas yhden askeleen verran sitä, että kirja julkaistaisiin.
Seuraava etappi oli nimen keksiminen kirjalle. Volvo ei saanut pitää työnimeään, mutta uuden nimen keksiminen oli tosi vaikeaa. Lähettelimme kustannustoimittajan kanssa nimiehdotuksia edestakaisin ja välillä ehdimme innostua, että ”nyt sen nimi löytyi!”, mutta aina tuli mutkia matkaan tai ehdotus ei tuntunutkaan seuraavana päivänä enää hyvältä. Lopulta kustannustoimittajani lähti ihan eri suuntaan mitä olimme aiemmin ajatelleet ja löysi käsikirjoituksesta sanat kolme syytä elää. Totesin aika pian, että ok, se on siinä, sillä muitakaan ideoita ei tullut. Nyt olen tosi tyytyväinen nimeen. Ainoat sekaannukset, mitä nimen kanssa on ollut, on se, että ensin muistin sen aina väärin (”Kolme tapaa kuolla”) ja että pari ihmistä on kysynyt minulta, että onko kirjani self-help-kirjallisuutta :D.
Kun nimi oli päätetty, graafikko pääsi viimeistelemään kansiluonnoksia. Olin lomalla Alpeilla St.Antonissa, kun kansiluonnos tuli sähköpostiini. En ollut yhtään osannut kuvitella mielessäni, että millaisen kannen kirja voisi saada, joten olin ihan hämmentynyt, kun avasin kansiluonnoksen. Ensimmäinen ajatus oli, että onpa se hieno. Toinen ajatus oli, että onpa se osuva. Kolmas ajatus oli, että kukahan tuon kirjan on kirjoittanut. Viestitin heti Atenaan, että hyvältä näyttää ja loppuloman katselin kantta puhelimen näytöltä pari kertaa päivässä ja aloin tajuta, että se oli minun kirjani kansi. Kansiluonnoksesta muotoutui aikanaan sitten Kolmen syyn kansi ja olen samaa mieltä tosi monen muun kanssa: Anna Makkosen tekemä kansi on kaunis.
Viime keväänä käsikirjoitusta viilattiin parin kierroksen verran. Oikovedokset, jotka sain kesäkuun alussa, aiheuttivat viimeisen ison toteamuksen: taitaa siitä kirjasta tulla totta. Kolmen syyn laskettu aika oli elokuun puolivälissä ja lomailinkin tyytyväisenä heinäkuussa. Sitten yhtenä lauantaina, kun olin käymässä Tallinnassa, sain siskolta kasan kuvaviestejä: kirja oli jo kaupoissa, etuajassa. Mitä tein minä? Istuin tallinnalaisen vaateliikkeen miestenosaston sohvalla, katselin kuvia kannesta, ensimmäisistä sivuista, sisäliepeestä – ja itkin silmät päästäni. Taas kerran :D. Kustannussopimus itketti minua kolme päivää, mutta kirjan ilmestyminen enää vain puoli tuntia – alan kehittyä :D.
Loppuvuosi onkin sitten ollut yhtä sun toista: arkea, mutta myös juhlaa. Ensimmäiset blogiarviot jännittivät hirveästi ja ensimmäiset lehtikritiikit vielä enemmän (luin ne kädet täristen). Jokainen arvio ja kritiikki on ollut ihana asia – on ollut ihmeellistä, että kirjaa luetaan – minun kirjaani! Vieläkin menen kirjakaupassa ensimmäisenä katsomaan, että onko hyllyssä Kolmea syytä. Joka kerta sen näkeminen kirjakaupan hyllyssä tai pöydällä lämmittää yhtä paljon. Ja joka kerta ilahdun yhtä paljon, kun löydän uuden arvostelun Kolmesta syystä.
Syksyllä oli kirjamessuja kaksin kappalein, on ollut haastatteluja, on ollut muutama esiintyminen kirjan kanssa. Ja sitten lokakuussa kirjoitusvapaata viisi viikkoa. Ja lisää arkea. Arki on hyvä asia.
Olen yrittänyt lukea kaiken muun keskellä mahdollisimman paljon. Vuoden lukuelämys oli ehdottomasti Riitta Jalosen Kirkkaus. Lukemattomien pinossa on vielä vaikka kuinka paljon kirjoja, mutta tiedän, etten ehdi lukea tämän vuoden aikana enää kuin korkeintaan kaksi kirjaa, joten uskon, että Kirkkaus pysyy ykkössijallani.
Lukemisen ja kirjojen ostamisen lisäksi olen myös hankkiutunut kirjoista eroon. Elämän realiteetit (rajallinen tila kirjahyllyssä ja koko asunnossa) ovat pakottaneet valitsemaan ne kirjat, joista voin luopua. Luulen, että olen vienyt tänä vuonna noin 20 kirjaa lähikirjaston kirjanvaihtopisteeseen. Se ei kuulosta paljolta, mutta on oikein hyvä alku.
Blogikirjoituksia olen kirjoittanut (tähän mennessä) tänä vuonna 114 kappaletta. Olen tavannut uusia ihmisiä ja saanut ainakin yhden uuden ystävän. Olen hauduttanut patoja ja paistanut lampaanviulun uunissa, olen syönyt elämäni ensimmäisen kerran piparkakkuja sinihomejuuston kanssa (sinihome ei oikein ole minun juttuni). Tänä vuonna olen myös vetänyt leukoja, jaksanut tehdä niin ensimmäistä kertaa aikuisiällä! Olen uudistanut kukkapenkkejä, käynyt Berliinissä tapaamassa ystäviä, käynyt Turussa, Lappeenrannassa, Levillä, Pallaksella, Mikkelissä, Sipoossa, ties missä.
Vuosi 2016 on ollut hyvä vuosi. Kirjan takia, mutta myös muuten. Parasta on, että vuoden päättyessä mikään muu ei pääty kuin vuosi 2016 – vuosiluku vaihtuu, mutta muuten jatketaan tätä samaa: töissä käymistä, kirjoittamista, ystävien tapaamista, liikuntaa ja ruuanlaittoa. Se on parasta.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Än – huima tosiaan :). Ja hämmentävä. Sinulle toivon tasaisempaa ensi vuotta ja tyyniä vesiä. Joskus pyörremyrskyt ovat tarpeen, mutta joskus ne saisivat jäädä tulematta – aina niiden jälkeen kaipaa rauhaa. Toivottavasti kirjoittaminen etenee ensi vuonna hyvin meillä molemmilla :).
Comments are closed.
Än
Huima vuosi 🙂
Minäkin pidän Kolmen syyn kannesta, siitä levollisuudesta, joka löytyy myös kirjan sivuilta.
Oman vuoteni jätän muisteloitta. Pyörremyrskyt näes. Hiipumista on havaittavissa, joten luottanen siihen, että ensi vuosi tuo tyyneyttä.