Kylmää ja kaunista
Olin pitkän viikonlopun Lapissa ja tankkasin itseeni pakkasta, tuulta ja raitista ilmaa. Oli hienoa, varsinkin kun lauantaina oli sen verran kirkasta, että näki auringon – tunturissa oli tosi kaunista. Oli pastellisävyjä ja lentävää lunta ja kuuraisia puita ja aurinko niin matalalla, että se tuskin ylsi silmiin asti.
Eilen oli jännä päivä, sillä Hesarin kulttuurisivuilla oli iso juttu, johon minua oli haastateltu. Juttu käsittelee kustannuskynnyksen ylittämisestä ja se löytyy täältä. Tuotakin juttua tehdessä oli kylmä ja tuulinen päivä, joten jotenkin sen ilmestyminen juuri eilen sopi hyvin viikonloppuni talvisiin tunnelmiin.
Tänään olisi periaatteessa hyvä kirjoitusilta, mutta ei kuitenkaan ole: tulin niin myöhään eilen kotiin reissusta, että viime yön unet olisivat saaneet olla vaikka tuplastikin pidemmät. Tänään aion mennä aikaisin nukkumaan ja paikata viime yötä. Enkä tee mitään ihmeellistä nyt illalla. Olen. Katson ehkä telkkaria. Vedän viltin päälleni. Syön appelsiinia. Luen, jos jaksan, mutta en lue, jos ei huvita. En kirjoita. Joinain päivinä pitää luovuttaa ihan suosiolla ja hyvillä mielin, eikä kuvitella, että pystyisi tekemään muuta kuin nukahtamaan vihon ääreen, vaikka kuinka yrittäisi. Joku toinen ilta sitten taas kirjoittamista, uusilla silmillä ja uusilla aivoilla.
Laitoin hupparin päälle ja villasukat jalkaan ja silti on kylmä. Taitaa olla se hetki, kun teen kupillisen rooibosta ja menen sohvalle viltin alle.
Viikonlopun kylmää ja kaunista
Related Posts
Comments on this post
6 Comments-
Hassua, että käsialani näyttää muiden mielestä siistiltä ja nätiltä :D. Se on niitä asioita, joita ei omalla silmällä näe, luulen. Ja niinpä, esikoisia ilmestyy vuosittain tosi vähän – siksi jaksan yhäkin olla onnellinen Kolmesta syystä – ja varmaan pitkään vielä :).
-
Hih :). Hurjan moni on sen lukenut. Ja ei sillä, minäkin tykkäsin siitä – ja naureskelin sille, miten toimittaja sanoi kirjoitusvihkojeni kansissa olevan ”söpöjen eläinten kuvia” – ihanan kohteliaasti sanottu rumilusvihoistani :D.
Comments are closed.
Celestine
Luinkin haastattelusi Hesarista! Vaikka se hieman masensikin (kuinka vähän esikoiskirjoja oikeasti kustannetaan??!!), toisaalta myös toi toivoa. Ja käsialasi on kyllä aivan ihana, ihastelin kauan valokuvaa vihkoista 🙂