Kiemurtelua
Päivät liukuvat ohitse niin kuin ne olisi saippuoitu ja ehdin tehdä vain osan siitä, mikä oli ajatuksissa. Olen yrittänyt olla tinkimättä yöunista kaiken muun hyväksi, koska siitä ei seuraa mitään hyvää, mutta sille ei voi mitään, että illat jäävät vähän lyhyiksi. Tänään oli siivouspäivä ja nyt makaan sohvalla ja lepuutan. Olisi kiva kirjoittaa vielä, mutta en ole optimisti sen suhteen. Väsyttää ja nukuttaa ja yritän vetää vähän henkeä. Kirjoittaminen on toisaalta ehkä parasta hengenvetoa, mitä voi olla, että sinänsä… Saas nähdä. En tee mitään päätöksiä tai pakotuksia tälle illalle, mennään sillä tavalla kuin sattuu menemään.
Perjantaina ainakin kirjoitan. On vapaapäivä ja kirjoituspäivä. Odotan jo. On sanoja, jotka haluavat ulos. Niin, niitä on, vaikka juuri edellisessä kappaleessa tuntui, että ei jaksa ei kykene olemaan enää sanoja varten kun on ollut työtä varten ja siivousta varten ja pyykkiä ja tiskausta varten jo tänään. Kummasti vaan kirjoittamisesta kirjoittaminen ja kirjoittamisen ajatteleminen lämmittää moottoria.
Ystävänpäiväkin on. Tosin melkein jo lopussa. Hyvää ystävänpäivää teille, kaikki lukijat!
Tämä on näköjään silppusäkkipäivitys. Kaikkea sälää ja toisiinsa liittymättömiä ajatuksia. Perjantain kirjoituspäivän jälkeen tulee viikonloppu ja lauantain vietän Tampereella. On nimittäin Tiiliskivi-palkinnon jakotilaisuus eli Tiiliskivi-klubi. Jos liikutte Tampereella lauantai-iltana, niin tulkaa Kaijakkaan katsomaan ja kuuntelemaan!
Minä vetäydyn nyt iltaan. Kirjoitan tai en. Luen ehkä Hannele Mikaela Taivassalon In transitia ja menen ajoissa nukkumaan ja imen itseeni unta niin että olen huomenna virkeä kuin – kuin – kuin ilmapallo.
