Tiiliskivi-keikka ja vaakatasoa
Tänään oli aurinkoinen päivä. Makasin aika pitkälti koko päivän sängyssä tai sohvalla, sillä joku tautikaveri yrittää taas poskionteloiden kautta sisään. En suostu, ja kiskomme ovea kumpikin omalta puoleltamme: tauti yrittää avata ovea ja minä kiskon sitä kiinni. Tämän kissanhännänvedon takia en ole vielä edes kertonut siitä, miten viikonloppuinen Tampereenreissu meni. Lauantaina Tampereella oli Tiiliskivi-klubi, jossa kaikki ehdokaskirjailijat esiintyivät kirjoineen ja lopuksi julkistettiin voittaja. Kirsi Alaniva voitti Tiiliskivi-palkinnon romaanillaan Villa Vietin linnut (Savukeidas) ja olen kyllä tosi iloinen hänen puolestaan – en ollut ehtinyt lukea Villa Vietin lintuja ennen Tamperetta, mutta nyt se on ehdottomasti lukulistani kärkipäässä.
Sen lisäksi, että esiintyminen Tiiliskivi-klubilla jätti hyvän mielen ja tapasin uusia kanssakirjailijoita sekä ihanan kustannustoimittajani, joka oli myös tullut Tampereelle, erityisen hyvä mieli jäi Tiiliskivi-klubin järjestelyistä. Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijat tekivät hyvää työtä: kaikki sujui hienosti, aikataulut pitivät, käsiohjelmaa oli tarpeeksi tarjolla ja meistä kirjailijoista pidettiin hyvää huolta. Oli kiva olla ehdokkaana :).
Tampereella oli muutenkin kiva käydä, onhan se entinen kotikaupunkini, sillä olen itsekin opiskellut siellä kirjallisuutta. Kävin tsekkaamassa vanhan kotitaloni (tallella oli, tosin rempattuna), kiertelin kaupungilla, söin hyvin ja katselin Tamperetta ihan erilaisin silmin kuin pitkään aikaan.
Nyt sitten katselen maailmaa vaakatasosta. Mene pois tyhmä tauti! Nenäsuihke odottaa pöydänkulmalla ja inkiväärillä höystetty rooibos samoin. Kunpa tästä tokenisi pian niin, että pääsen nauttimaan aurinkoisista päivistä muutenkin kuin vain ikkunan takaa.
Niin ja sitäpaitsi! Eilisessä Metro-lehdessä oli lyhyt arvostelu Kolmesta syystä elää! Ihan hassua ja tosi kivaa, että vielä tipahti yksi arvostelu, vaikka kirja on jo vanha ja kevään uutuudet painavat päälle. Eihän puoli vuotta vanha kirja tavallaan ole vanha, mutta kyllä se arvostelujen kannalta on jo menneen talven lumia. Sitä iloisempi yllätys siis, että kirjaa muistettiin vielä :).
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Kyllä, tosi kivaa, että vieläkin tulee huomiota kirjalle aina välillä. Olin jotenkin asennoitunut, että joulun jälkeen ei tapahdu enää mitään, joten sitä kivempi :). Kirjastoissahan kirja toki jatkaa elämäänsä, ja se on hyvä, mutta kaupoissa alkaa olla jo uusi sesonki.
Comments are closed.
Liliana Lento
Se on kyllä jotenkin aivan erityisen ilahduttavaa, kun kirjastaan saa huomiota silloin, kun sitä ei odota. Minua ilahdutti kovasti eräs Dionnen tytöistä saamani blogiarvio kolme viikkoa sitten, sillä olin arvellut, etten varmaankaan saa siitä ainakaan julkista palautetta enää tämän vuoden puolella. Toisaalta olen miettinyt, että periaattessa palautetta voi tulla vielä tosi pitkänkin ajan jälkeen. Ei nyt toki lehtijuttuja, mutta voihan joku lainata kirjan kirjastosta vaikka kolmen vuoden kuluttua, ja kirjoittaa siitä blogissaan. Itse ainakin olen tehnyt kirjastosta paljon hyviä löytöjä kirjoista, jotka ovat monta vuotta vanhoja. Se onkin kiehtova ajatus, että julkaisu tekee kirjan sillä tavalla ikuiseksi, että se voi olla jollekulle aivan uusi löytö ja lukukokemus vielä monen vuoden kuluttua.