Mustarastaan identiteetti
Olin tänään kirjailija Emma Puikkosen vetämän kirjoittajakurssin vieraana juttelemassa kirjoittamisesta, Kolmesta syystä elää ja esikoiskirjailijuudesta. Yksi kurssilaisista kysyi, tuntuuko minusta näin esikoisen…
Solmuja ja sekalaista
Tänään oli vapaapäivä. Kirjoittaminen painottui aamupäivään. Sain aikaiseksikin, sekä vihkoon että koneelle. Mieli oli silti kumman tahmea koko päivän. Vasta kun menin…
Putki ja pää
Olen kirjoittanut viitenä peräkkäisenä päivänä. Harvinaisen pitkä putki päällä näin työviikoksi. Tänään ei olisi yhtään jaksanut. Niska on jumissa ja päätä särkee.…
Arki-ilta
Kirjoitettu. Optimistin teko, tosiaankin. Nyt olen väsynyt. Joskus ennen kirjoittamista sitä on täynnä voimaa. Tuntee olevansa valmis ja energinen kohtaamaan edessä olevat…
Lahjaksi saatua aikaa
Tällä päivälle oli suunnitelmia, mutta ne muuttuivat. Tai eivät muuttuneet, vaan muutettiin. Ja niin tästä päivästä tuli kirjoituspäivä. Olen tehnyt paljon muutakin,…
Sanoissa
Eilen tulivat myyntiluvut. Tänään tuli kustannustoimittajalta hymiöitä. Ei supermenestys, mutta ei myöskään tarvitse nolostella. Kelpo luvut esikoiselle. Rauhallinen olo. Äsken kirjoitin. Kirjoitin.…
Taas kirjaostoksia, vaikka entisetkin…
Ihana, aurinkoinen päivä tänään. Olen pessyt pyykkiä ja raivannut kotia. Seuraavaksi ruokaa - söin ihan reilun lounaan ja nyt ajattelin tehdä vähän…
Kirjastovierailulla
Eilen vietin naistenpäivän iltaa Imatran pääkirjastossa, siinä samassa, josta olen lapsena lainannut satoja kirjoja ja jossa olen viettänyt tuntikausia aikaa. Yhdenlainen dream…
Optimisti
Terveisiä sohvalta. Makoilen tässä äärimmäisen ergonomisessa asennossa läppäri sylissä (oikeasti asento on ihan hyvä, vaikka näyttää varmasti kamalalta) ja kuulostelen, joko pesukone…
Tiloissa
Täällä taas! Radiohiljaisuuteni johtui siitä, että olin lomalla, enkä ajatellut yhtään mitään ylimääräistä koko loman aikana. Ylimääräisellä tarkoitan oikeastaan kaikkea muuta kuin…