Optimisti
Terveisiä sohvalta. Makoilen tässä äärimmäisen ergonomisessa asennossa läppäri sylissä (oikeasti asento on ihan hyvä, vaikka näyttää varmasti kamalalta) ja kuulostelen, joko pesukone lopetti ja saan ripustaa pyykit. Olen valmistautunut keskiviikkoista esiintymistä varten – menen kirjailijavieraaksi Imatran kirjastoon ja piti esimerkiksi valita kirjasta pätkät, jotka aion lukea vierailun aikana. Otin oikein kännykän sekuntikellolla aikaa, jotta tiedän, miten paljon lukupätkät vievät aikaa – edes noin niin kuin minuttitasolla, että yksi vai viisi :D. On nimittäin yllättävän vaikeaa arvioida, miten pitkä aika kuluu ääneenlukemiseen silloin kun itse on lukijana. Nykyään pystyn jo arvioimaan näppituntumalla nimenomaan omasta kirjastani, mutta en kuitenkaan kauhean hyvin.
Jännä mennä synnyinkaupungin kirjastoon vierailulle – ja hirveän hauskaa. Odotan innolla :).
Kunhan olen ripustanut pyykit, taidan mennä makaamaan sohvan sijasta sänkyyn. Viimeviikkoisella lomalla nukuin joka yö 9-10 tuntia, mutta eilen en tietenkään päässyt ajoissa nukkumaan, joten unet jäivät seitsemään tuntiin ja sen kyllä huomaa. Harmi, ettei voi nukkua varastoon :D. Tarkoittaa siis sitä, että tänään pitää nukuttautua ihmisten aikaan, ettei univelka kasva heti loman jälkeen joka yö.
Haukotus. Taisin ajatella eilen, että kirjoittaisin tänään. Olinpa optimistinen. Ehkä huomenna? Ehkä huomenna. Eikä sillä, kirjoittaminen itsessään on optimismia jos mikä: että ihminen kirjoittaa, vaikka mitään takeita ei ole siitä, että tekstistä tulee yhtään mitään järjellistä saati julkaisukelpoista. Että ehkä minä sitten olen optimisti, vaikka olenkin pitänyt itseäni aina ennemminkin synkeän realistisena ;). Mutta nyt optimismit sikseen ja pyykinripustukseen!
