Kirjastovierailulla
Eilen vietin naistenpäivän iltaa Imatran pääkirjastossa, siinä samassa, josta olen lapsena lainannut satoja kirjoja ja jossa olen viettänyt tuntikausia aikaa. Yhdenlainen dream come true, tai ympyrän sulkeutuminen tai jotain. Ennen esitystäni pääsin vilkaisemaan kirjastossa olevaa Hilja Valtosen huonetta ja hänen käsikirjoitustaan romaania Ruskapäiviä (1975) varten. Käsikirjoitus oli viimeinen versio Ruskapäivistä, ja kirjoitettu käsin ruutuvihkoon. Hymyilytti. Hiljan aikaan ei tietysti ollut tietokoneita, mutta silti: käsin kirjoittaminen on käsin kirjoittamista ja näköjään Hiljakin harrasti sitä :).
Eilinen kirjastovierailu oli eka kerta, kun puhuin yleisölle kokonaan ilman haastattelijaa omasta kirjoittamisestani ja Kolmesta syystä elää. Oli ihanaa, että yleisöä oli tullut kivasti paikalle ja että keskusteluakin tuli. Vaikka olen muuttanut pois Imatralta jo yli 20 vuotta sitten, on siellä vieläkin sellainen olo, että olen ”oman kylän tyttöjä” ja olikin helppoa ja rentoa olla puhumassa. Vähän kyllä innoissani poikkesin parissa kohdassa omista suunnitelmistani, mutta sain kuitenkin kerrottua kaikki ne tärkeimmät asiat, jotka olivat mielessä. Ja mikä parasta, minulla oli kivaa :). Pieni alkujännitys loppui heti, kun pääsin itse asiaan ja sitten oli vain kivaa olla siellä lapsuuden kirjastossa juttelemassa kirjoittamisesta.
Kirjaan liittyvät esiintymiset ovat kivoja: jännittävät aina vähän tai vähän enemmän, mutta jännitys on sellaista hyvää jännitystä, ja siihen sekoittuu aina myös tosi paljon innostusta. Ja on kiva huomata, että kokemus auttaa: jokainen esiintyminen menee vähän paremmin kuin edellinen ja saan petrattua niitä asioita, joita haluan kehittää – koska ainahan sitä haluaa parantaa juoksuaan.
Eilisen jälkeen lapsuus on noussut mieleen monessa kohtaa. Olen muistanut, miltä tuntui etsiä kirjastosta luettavaa, miten reppu painoi matkalla kirjastosta kotiin ja missä kohtaa mitäkin hyllyjä lempikirjani olivat. Olen myös muistellut kouluaikoja, sillä kirjastoon oli tullut kuuntelemaan myös pari entistä luokkakaveria, joiden kanssa ei oltu nähty varmaan kolmeenkymmeneen vuoteen ja joiden kanssa oli tosi hauska jutella esityksen jälkeen. Hassua, mitä kaikkea kirjan myötä tapahtuu – tapaa paljon uusia ja uusvanhoja ihmisiäkin ja ihan arvaamatta :).
Eilen illalla puhuin kirjasta ja kirjoittamisesta ja tänä iltana olen palannut ruotuun ja kirjoitin pitkästä aikaa raakatekstiä. Jospa viikonloppuna sitten taas. Huomenna ei ole kirjoitusilta, mutta viikonlopulta peruuntui pari menoa, joten jospa silloin sitten.
