Arkeentumista
On ollut pitkä radiohiljaisuus ja se johtuu siitä, että olen enimmäkseen lomaillut. Ensin oli Pasilan kirjaston esiintyminen ja se oli ihan huippukiva – paljon tuttuja yleisössä ja paneutuneita kysymyksiä Kolmesta syystä – ja sen jälkeen meninkin Pasilan kirjastosta melko suoraan Pasilan asemalle ja hyppäsin yöjunaan ja lomalle. Lomalta palattuani ehdin olla vain hetken kotona, kun alkoi pääsiäinen ja pääsiäislomailut, joista kotiuduin eilen. Tänään olen sitten siivoillut – kotitonttu on tainnut pitää bileet poissaollessani, ja olen keskittynyt aika pitkälti siihen, että olen saanut kodin taas arkikuntoon ja lomien pyykit pestyä ja talvivarusteet talviteloilleen.
Kaiken lomailun tuoksinassa kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Olen kyllä ajatellut sitä, mutta niin kuin tiedetään, ajattelemisesta on vielä aika pitkä matka siihen, että paperille ilmestyy sanoja. Ja nyt odotan kyllä sitä, että arki asettuu taas paikalleen ja kirjoittaminen osaksi arkea. Arki ei ole yhtä täynnä raitista ilmaa kuin loma, mutta kirjoittaminenkin on raitista ilmaa. Jos ei keuhkoille niin aivoille ainakin, ja sitä minä kaipaan. Kaipaan myös taidemuseoita – tajusin sen juuri. Tekee mieli mennä katsomaan taidetta. On museoita, joissa en ole käynyt aikoihin, ja joitain, joissa en ole käynyt koskaan. Olisikohan viikonlopun ohjelma siinä? Vähän museoita ja vähän kirjoittamista. Tai paljon kirjoittamista. Kuulostaa ihan hyvältä.
Lomalla ei paistanut kauheasti aurinko, kuten kuvista näkyy, mutta kivaa ja kaunista oli silti. Ja pöllö, se oli yöjunan lakanoissa ja vartioi untani. Kuten tavallista, nytkin pitäisi olla jo lakanoiden välissä, ei pöllö-, mutta lakanoiden kumminkin, joten hyvää yötä!