Eskarivuosi melkein lopussa
Huomaan, että olen jo alkanut tehdä ajatustyötä sen suhteen, että esikoiskirjailijavuosi lähestyy loppuaan. Kolme syytä elää taisi olla kirjakaupoissa 17.7. viime vuonna, tai jossain niillä paikkeilla, mutta henkisesti olen varustautunut siihen, että eskarivuosi loppuu 6.8. tänä vuonna, kun Pentinkulman päivien E80-esikoiskirjailijaseminaari on ohi. Se on viimeinen varsinainen tiedossa oleva tapahtuma Kolmeen syyhyn liittyen ja siihen on hyvä lopettaa eskarivuosi. Ajatuksetkin alkavat jo siirtyä uuteen kässäriin, Kolme syytä alkaa tuntua hyvällä tavalla vanhalta, siltä, että irti voi tosiaankin kohta päästää.
Mitä olen oppinut tämän vuoden kuluessa? Ainakin, että kirjaan ja kirjoittamiseen liittyvät esiintymiset paranevat koko ajan. Alkuaikoina esiintyminen oli paitsi jännää ja innostavaa, myös jotenkin ristiriitaista, kun yksityisasiasta tulikin julkinen asia. Eivätkä esiintymiset menneet aina ollenkaan niin kuin olisin halunnut. Sittemmin olen oppinut nauttimaan kirjaan ja kirjoittamiseen liittyvistä esiintymisistä ihan eri tavalla ja nykyään minun on helppo puhua esiintymisissä liikaakin.
Toinen, minkä opin, on se, että liika ego haittaa kirjoittamista tosi paljon. Syksyllä odotin kieli pitkällä, josko Hesari olisi arvioinut kirjani. Ei arvioinut. Hesarin kyttääminen ja pieni pettymys kuitenkin nostivat egon turhan korkeaan asemaan ja jos niin päivinä piti kirjoittaa jotain, niin ensin piti kirjoittaa ego matalaksi ja sen jälkeen vasta pääsi oikeasti hommiin ja muisti, että kirjoitan kirjoittamisen vuoksi. Enkä sano, että olen vieläkään masteroinut egon tasoittamista – mutta nyt olen tunnistanut egotilanteet ja toivottavasti osaan jatkossa reagoida niihin taas vähän paremmin.
Se, mitä en oppinut, on todella nuivan vastaanoton kestäminen. Kaikki arvostelut, joita Kolme syytä sai blogeissa tai lehdissä olivat enemmän tai vähemmän kiittäviä, ja kriittisimmätkään eivät lytänneet kirjaa. Onpahan sitten seuraavien kanssa vielä opittavaa ;).
Olen oppinut vuoden aikana myös pitämään pääni kasassa, kun joku yllättävä ihminen viittaa yllättävässä tilanteessa kirjaani ja kirjoittamiseeni. Ensialkuun menin ihan puihin niissä tilanteissa, enkä osannut sanoa mitään. Nyt yllättävät tilanteet eivät tule enää yhtä puun takaa, kun niitä on ollut jo monesti.
Olen oppinut vähän apurahojen hakemisesta (kiitos, Taike <3 <3!), esiintymispalkkioasioista ja itseni markkinoinnista. Niin ja veroilmoituksen tekemisestä! Olen oppinut hiukan turhamaisuudestakin. Olen oppinut ottamaan vastaan kohteliaisuuksia. Senkin olen oppinut, että raakatekstin kirjoittaminen on edelleen raakatekstin kirjoittamista. Ja että minusta voi tulla pienen mittakaavan aamukirjoittaja, jos tilanne niin vaatii. Senkin olen oppinut, että jos kotona on julkkareiden jäljiltä monta pulloa samppanjaa, sitä pitää suunnitelmallisesti alkaa juoda, jos ei aio ruveta säilömään pulloja pitempään kuin eskarivuoden ajan :D.
Ja koska eskarivuoteni ei ole vielä ohi, niin ehdin oppia vielä muutaman asian ennen kuin ollaan elokuun alkupuolella ja E80-seminaarissa. Luulen, että Pentinkulman päivillä tulee oppia ja kokemusta koko nelipäiväisen seminaarin edestä. Mutta tämä näin niin kuin välitilinpäätöksenä. Tai jos ei väli-, niin 11/12-tilinpäätöksenä.
Yhden asian olen oppinut jo ennen eskarivuottani ja se on se, että loma tulee aina tarpeeseen. Voi siis olla, että bloggaamistahti hiljenee kesän ajaksi – tai sitten ei. Riippuu ihan siitä, miltä tuntuu. Nyt kuitenkin toivotan hyvää juhannusta. Täällä etelässä juhannusruusut ovat jo kukassa, ja millaisessa kukassa! Kesäyö ja juhannusruusun tuoksu toimivat kaupunkiympäristössäkin.