Kesä, osa 1
Kesä ja loma. Olen matkustanut junassa ja autossa, ajellut ratikalla, bussilla ja laivalla, lukenut, lukenut ja lukenut. Kesän lukulistani löytyy täältä, eli Pentinkulman päivien E80-esikoiskirjiailijaseminaarin osanottajien kirjat. On tullut luettua sellaisia kirjoja, jotka ajattelin muutenkin, että pitäisi lukea, ja sitten monta sellaista, jotka eivät olleet entuudestaan lukulistalla. Hirveän mielenkiintoista kyllä lukea kasa esikoisia ja miettiä, millainen porukka meitä onkaan kasassa elokuun alussa Urjalassa, ja mitä yhteistä ehkä kirjoistamme löytyy. Lukemisen lisäksi olen kyllä tehnyt kesäjuttujakin. Lapioinut multaa, istuttanut taimia, leikkinyt turistia, katsellut useammalle järvelle, nukkunut, haahuillut itsepäisesti ympäriinsä mekossa, vaikka ilma ei olisi ollut ihan mekkolämmin. Kirjoittanut? En ole. Loma on nyt lomaa. Alla muutama kuva kesätunnelmista tähän mennessä :).