Lukuja
Tänään luin loppuun Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. Oli kyllä vaikuttava kirja ja taitavasti kirjoitettu. Seuraavana lukupinossa onkin sitten taas valinnanvaraa - pari YA-kirjaa…
Alkumatkaa, aika tasaista
Lenkillä askel oli painava ja lyhyt. Jatkoin silti eteenpäin. Kai sitä voi verrata kirjoittamiseen: vaikka se on kivaa, ei se aina ole…
Paras aika vuodesta
Nyt on paras aika vuodesta - ruokakaupassa ja torilla käymiseen. Aamiaisella söin leipien ja jugurtin lisäksi kyssäkaalia ja lakkoja. Nyt syön kukkakaalia…
Tekee mieli vihreitä
Tänään olen kirjoittanut. Kirjoitin myös taas yhden kirjoitusvihon täyteen. Sitten selasin sen läpi ja laputin kaiken, mikä pitää kirjoittaa myöhemmin koneelle. Teen…
Arkeentuvaa
Puolitoista viikkoa arkea takana. Alkaa pikku hiljaa sujua. Unirytmi ei tosin ole täydellinen, mutta käsi sydämelle, koskapa se olisi. Kirjoitusarki hapuilee sekin…
Seitsemän
Olen palannut lomalta töihin. Tänä aamuna olin nopeammin valmis aamutoimista kuin piti ja kirjoitin seitsemän minuuttia. Seitsemän minuuttia. Ei sillä, että olisin…
Eskarivuoden huipennus
Pentinkulman päivät ja E80-esikoiskirjailijaseminaari. Torstaista sunnuntaihin olen viettänyt kaiken ajan yhdentoista muun esikoiskirjailijan kanssa Urjalassa ja Urjalan liepeillä. Nyt olen kotona, löhöän…