Alkumatkaa, aika tasaista
Lenkillä askel oli painava ja lyhyt. Jatkoin silti eteenpäin. Kai sitä voi verrata kirjoittamiseen: vaikka se on kivaa, ei se aina ole nautinto. Kliseinen vertaus, Murakamin ja monien muiden jälkeen. Sitä paitsi en ole pitkänmatkanjuoksija. Minulla on enemmän nopeita lihassoluja kuin niitä, jotka tekevät ihmisestä maratoonarin. Kirjoittaminen on eri asia, en voi verrata sitä lenkillä käymiseen.. En ole kirjoittajana tiiliskivimaratoonari. Ihan normaali keskimittaisen romaanin kirjoittaja. Lenkkeilijänä en ole keskimittainen. Tänään hölkkäsin (juoksemista sanottiin viime vuosituhannella hölkkäämiseksi) kaksi kilometriä. Ei siitä vielä maratoniksi ole. Eikä tarvitse. Minulle kymmenen kilometriä olisi jo ultramatkan pituinen hehkutuksenaihe. En voi verrata lenkkeilyä ja kirjoittamista, en, mutta teksti töykkii jo päätä sisäpuolelta. Hellällä kuonolla vielä, mutta välillä se on jo niin vaativa, että pitää reagoida silloinkin kun ei ollut aikonut. Arvioin kirjoitusaikaa ja hapenottokykyä. Ei hengästytä vielä ollenkaan. Alkumatkaa, aika tasaista, ei juurikaan korkeuseroja.
