Kohtia ja teitä
Eilen ulkoilin ja kirjoitin. Olen yrittänyt pysyä sanoissa, koska viikon kuluttua alkaa kirjoitusvapaa ja toivon, että pääsen aika reippaasti hommiin, tai ettei ääntä tarvitse avata ainakaan kovin pitkään. Kirjoitin eilen yhtä sun toista ja se tuntui hyvältä. Aina välillä havahdun siihen, että teksti kuplii minussa ja se haluaisi jo ulos. Olen pitänyt sitä vähän holdissa, koska tiedän, että se vaatii energiaa ja aikaa, eikä niitä ole ollut ihan toivottua määrää. Vaillinainen määrä on tuntunut turhan pieneltä etenkin kun tietää, että kohta on vapaata ja energiaa ja aikaa on tarjolla. Ja joskus tekee hyvää vähän himmailla. Kerätä painetta ja päästää sitten irti ja lentoon.
Kun katson eteenpäin, tie on kiemurainen, mutta lavea. On asioita, joita odotan ja joita en odota, mutta tiedän, että uskallan mennä eteenpäin ja kulkea sitä tietä.
Sää on muuttunut. Tänään olin paljassäärisenä liikkeellä. En taida olla enää huomenna. Pitkät housut jalkaan. Viileys on ok, palelu ei.
Sekä odotan kirjoitusvapaata että maltan odottaa. Se tulee kun on tullakseen, viikon kuluttua, se loppuu nopeammin kuin haluaisin, ja haluaisin olla mahdollisimman paljon kohdalla, enkä haikailemassa menneitä päiviä tai pelkäämässä tulevien vähyyttä. Kohdalla on hyvä. Nyt rupean olemaan tällä kohdalla, ihan kaikessa rauhassa.