Ensimmäinen päivä
On ensimmäinen päivä kahden kuukauden kirjoitusvapaastani. Olen tehnyt kaikkea muuta paitsi kirjoittanut. En ole lykännyt kirjoittamisen aloittamista, enkä keksinyt sijaistoimintoja, vaan ihan tieten tahtoen olen tehnyt kaikkea muuta. Aamulla kun heräsin, ei edes tehnyt mieli kirjoittaa. Ja koska olen vapaani alussa ja vasta laskeutumassa siihen, minulla oli käytettävissäni se ylellisyys, että jätin kirjoittamatta. Tiesin jo viikonloppuna, etten tulisi kirjoittamaan tänään. Joten, kun kömmin sängystä ylös, aloin tehdä sitä kaikkea muuta. Järjestelin tavarat. Siivosin roskiskaapin. Imuroin. Pesin lattiat. Kiillotin vessan. Tiskasin. Kävin kaupassa. Laitoin ruokaa. Söin. Tiskasin. Kiillotin keittiön. Paistoin perunarieskoja. Pesin pyykkiä. Pyyhin pölyt. Söin neljä perunarieskaa.
Maha on täynnä ja koti on siisti ja puhdas.
Kun aloitin elämäni ensimmäistä kirjoitusvapaata vuonna 2007, minua vähän pelotti, että entä jos en saisikaan kirjoitettua. Perustin silloin blogin ja ajattelin, että jos en saa kirjoitettua mitään muuta, niin edes joka päivä vähän blogia.
Tänään siivotessani ja jo viime viikolla olen tunnistanut sen saman pelon. Entä jos en. Tiedän, että tulen kirjoittamaan tämän vapaan aikana paljon. Kuinka paljon, sitä en tiedä. Enkä tiedä onnistunko siinä, mikä on mielessäni tämän vapaan vaikein kirjoitustavoite. Se pelottaa. Ettei saavuta itselleen asettamiaan tavoitteita. Ja samalla tiedän, että tavoitteeni ovat epärealistisia, eikä minun tulisi edes tähdätä niihin, vaan paljon matalammalle, johonkin realistiseen, joka on sekä ruumiin että mielen saavutettavissa. Ja vaikka pelkään, että entä jos en saa kirjoitettua mitään, niin tiedän, että se on turha pelko. Saan kirjoitettua. Pystyn kirjoittamaan. Kunhan vaan istun alas, otan kynän käteen ja rauhoitun.
Sitäpaitsi, ainahan voin blogata, jos mitään muuta ei irtoa :D.
Aamulla ei olisi huvittanut kirjoittaa. Nyt kun olen puuhannut koko päivän kaikkea ihan muuta, alkaa kirjoittaminen tuntua jo hyvältä vaihtoehdolta. Joko kokeilen sitä jo tänä iltana tai sitten odotan huomiseen, katsotaan nyt. Ihan miltä sattuu tuntumaan. Ei tässä ole mihinkään kiire (vaikka onkin). Yksi tavoite nimittäin on se, että pääsen rauhalliseen olemisen rytmiin. Sellaiseen, että voin tehdä mitä teen ja olla kärsivällinen ja keskittynyt.
Rieskaset. Tuli hyviä, mutta saatoin vähän ylensyödä niitä vahingossa.
