Työpäivä
Sanat ovat sinisiä ja harmaita. Ne soluvat silmistä sormiin ja takaisin silmiin. Valo on matalaa tänään, käännän sivuja, löydän niitä lisää ja lisää. Olen hiljainen ja hidas, mutta saan aikaan. Puhun muutaman viikon päästä edessä olevasta, avainten hausta, iltojen kulusta, jännitys piirtää vatsan pohjalle koukeroisen viivan. Olen menossa enkä osaa kieltä, en tietä, en mitään. Siellä kirjoitan vielä enemmän eristyksissä kuin täällä, kaksi iltaa varattu, kaikki muut pelkkää minua ja tekstiä. En ajattele sitä nyt. En ota matkalle mukaan ylimääräistä, joten kaikki on saatava sanoiksi tiedostoon sitä ennen. Kirjoitan muutaman sanan toiselle samanlaiselle. Meillä on eri vaiheet, eri maali, sama maali, eri ja sama matka, sanamatka. Tiedän, että hänkin etsii sanoja, vertaistuki ja lounas juurruttavat. Että on kuitenkin näin, että saa etsiä, saa hakea sanoja, saa avata niitä ja vuotaa niitä. Onhan tämä ylellisyyttä, kesken lounaan tulee kiitollinen olo ja sen jälkeen otan taas sanat käteeni.
