Harpon
Etenen harppauksin, vaikka en tiedä onko sille jo aika. Lenkillä käydessä askeleet eivät veny, takareisien lihakset kiristävät viikonlopun puolukanpoimintaa, mutta kotona harpon. Hyökkään eteenpäin, kaadun. Menen pää edellä, vaikka pelottaa, ettei ole sen aika vielä, mutta ehkä on. Askeleet ovat pitkiä, eivätkä ne mahdu tähän asuntoon, pöytä ei riitä, ja silti menen harppomalla. Valoa riittää pitkälle, pidän keskellä päivää pitempää taukoa, menen lenkille, venytän uutta rytmiä ja palaan lenkin jälkeen tekemään. Teen kaksi kuppia teetä, kuljen pitemmälle kuin arvasin, mutta vain sisällä. Teen niin kuin tuntuu. Tuntuu että voin. Tuntuu että tässä kohtaa minun pitää harppoa ja mennä liian lujaa eteenpäin, vaikka luulen, että se on liian aikaista. Kymmenen peninkulman saappaat. Ulkona venyttelin etureisiä takareisiä lonkankoukistajia. Tässä ei tarvitse. Askelten väli on niin pitkä, että siinä lentää hiukan.
