Residenssielämää, osa 2
Flunssa ei katso aikaa eikä paikkaa sitten kun se vihdoin iskee. Ei sillä, en olekaan ollut pitkään aikaan oikeasti kipeä. Eikä olisi ollut väliksi olla vieläkään, mutta en saanut valita. Residenssielämä on kutistunut parin viime päivän ajan aika tiukasti neljän seinän sisälle. Olen istunut ja makoillut sohvalla viltin alla läppäri sylissä ja kirjoittanut. Hämmentävää kyllä. Siis se, että olen kirjoittanut kipeänä. Yleensä en kykene enkä halua.
Ulkona paistaa aurinko. Haluaisin ulos. Pää on tukossa ja ajatus on virkeämpi kuin ruumis. Yritän himmailla vielä tänään, ettei tauti kiukustu ja palaa alkupisteeseen. Tänään on ollut vähän parempi päivä jo, enkä halua valahtaa vanhaan ansaan ja lähteä liian aikaisin riehumaan. Riehumiseksi lasketaan kävely ympäri kaupunkia. Mutta ulkona on kyllä ihana ilma. Ikkunasta näkyy Oder-joki ja sen toisella puolella pitkä puiden reunustama rantatie. Olen halunnut kävelemään tuolle tielle jo kolme päivää.
Käsikirjoitus etenee. Sen työnimi on Haitta ja opettelen yhä kutsumaan sitä nimeltä. Se alkaa saada muotoa ja ryhtiä. Olen deletoinut paljon. Olen vaihtanut kappaleiden paikkoja, olen siirtänyt lauseita, olen korjannut kömpelöä kieltä. Olen ajatellut Haittaa. Illalla sängyssä. Syödessä. Katsoessa joelle. Olen kirjoittanut hirveän paljon. Tuntuu, että olen saanut paljon aikaan. Mikään ei ole vielä valmista, mutta pikku hiljaa vähän valmiimpaa. Tiedän, mitä pitää tehdä seuraavaksi.
Joelle on kiva katsoa. Aamupäivällä joella lensi valtava joutsen sen pintaa hipoen. Joki on outo ja villi ja sen vedenkorkeus vaihelee. Siinä kulkee valtavia proomuja ja joku meloo kanootilla. Ei koko ajan, mutta aina joskus. Joki on hiljainen samalla tavalla kuin tämä kaupunki. Kaupunki on samalla tavalla hiljainen kuin tämä residenssi. Minä olen hiljainen: ei ole ketään kenelle puhua, mutta ei tunnu ollenkaan yksinäiseltä. Olen Haitassa sisällä ja siellä on ihmisiä. Olen hiljainen: korvat ovat flunssasta lukossa ja tänne pään sisälle ei kuulu kunnolla mitään. Kirjoitan itselleni matkapäiväkirjaa. Olen tyytyväinen, että kirjoitan.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Anteeksi, Elina, etten ole vastannut kommenttiisi aiemmin! Ja kiitos hurjasti palautteesta <3 :)! Lukijapalautetta on ihana saada ja on niin hienoa, että kirjaa luetaan yhä, vaikka se on jo ns. vanha, kun julkaisusta on jo yli vuosi. Lämmittää kuulla, että tykkäsit Kolmesta syystä elää. Kiitos kaikista kauniista sanoistasi ja hyvää syksyä sinullekin :)!
Comments are closed.
Elina
Saa kai täällä antaa lukijapalautetta? Luin juuri Kolme syytä elää ja pidin siitä valtavasti. Oli häkellyttävää, millaisella taidolla ja tarkkuudella rakennat kielikuvia. Myös juoni hurmasi, kun se kiepsahteli juuri niin kuin elämä oikeastikin kiepsahtelee. Ja tietenkin: henkilöhahmot olivat uskottavia ja veivät sydämeni. Ihanaa, että jatkat kirjoittamista. Kaunista syksyä!