Residenssielämää, osa 3
Terveisiä edelleen täältä Oder-joen varrelta! Viikonloppuni on ollut tosi sosiaalinen, mikä yllätti vähän itsenikin kun residensseilyn alkuaika oli niin kovin intensiivistä ja keskittyi vain kirjoittamiseen. Viikonloppuna sain seuraa residenssiä pyörittävältä taholta ja lisäksi tapasin eilen kaksi ihmistä, joita en ole tavannut 17 vuoteen ja yhteydenpitokin on ollut tosi vähäistä. Tapaaminen oli ihan uskomaton aikamatka menneeseen ja täynnä tunteita – miten on mahdollista, että vaikka 17 vuodessa on muuttunut melkein kaikki, niin silti ei mikään. Oli hämmentävää ja hienoa ja ajatuksia herättävää.
Kässäriä en ole katsonut enkä ihan hirveästi ajatellutkaan 48 tuntiin. Seuraavan kerran avaan Haitan tiedoston huomenaamulla ja katson, mikä on tilanne. Hekottelin äsken mielessäni sille, että itse asiassa toivon, että nämä pari päivää, joiden aikana en ole katsonutkaan kässäriä, ovat muuttaneet sen ihan loistavaksi :D. No, eipä taida olla tapahtunut, vaan hommia on vielä paljon. Niin pitkälle olen kuitenkin edennyt, että yritän pitää kiinni deadlinestani: lähetän käsikirjoituksen luettavaksi kahdelle esilukijalle Helsingin kirjamessujen jälkeen. Hui. Välillä tuntuu siltä, että tietenkin lähetän ja nyt on oikea vaihe, ja välillä tuntuu siltä, että olenko hullu, että en voi lähttää, koska esilukijat saavat selville ettei kässäri ole hyvä :D. Mutta kyllä, tavoite on edelleen se, että viikon kuluttua esilukijoille. Jännää.
Flunssakin alkaa olla selätetty. Se viime viikolla iskenyt tauti olikin sitten ihan tukevaa laatua, oikein sellainen perinteinen. Yskää on vielä, ja komeaa onkin, mutta eiköhän tässä olla jo niin isosti voiton puolella, että sen voi sanoa jo ääneen. Jospa huomenna pääsisin tutkimusmatkalle Oderin vartta pitkin – olen odottanut sitä tutkimusmatkaa jo useamman päivän.
Vaikka en ole kirjoittanut nyt viikonloppuna, niin lukenut olen. Residensseilyn aikana on luettu nyt kolme kirjaa (joista kaksi oli mustia hevosia residenssin kirjahyllystä, eikä ollenkaan lukulistallani) ja toivon, että ehdin vielä yhden. Kuvat luetuista kirjoista ovat alla. Ja huomenna taas töihin käsikirjoituksen kanssa :).