Haitta matkalla
Tänään olen ollut jännän äärellä. Kirjoitin aamulla kässäriin pari lyhyttä pätkää lisää ja sen jälkeen lähetin käsikirjoituksen kustannustoimittajalle. Muut esilukijat saivat kässärin jo eilen. Jännittää vähän, että mitä lukijat sanovat Haitasta. On aina yhtä jännää lähettää teksti ensimmäistä kertaa jonkun toisen silmien alle. Samalla kertaa varma ja tyyni olo sekä jännitys, että voi ei apua.
Apurahavapaata on jäljellä vielä tämä ja ensi viikko. Ja että mitäkö teen nyt sitten nämä kaksi jäljellä olevaa viikkoa, kun kässäri on lukijoilla? Kirjoitan :D. Aion myös käydä museoissa ja laittaa ruokaa. Eli kuulostaa ihan samalta kuin alkusyksykin. Ehkä pidän tässä kuitenkin myös muutaman vähän löysemmän päivän – vaikka olen kirjoitusvapaalla, ei tätä lomaksi voi kuitenkaan sanoa. Töitä on tehty ja tekstiä on syntynyt, kässäriä on muokattu. Ei, kirjoittaminen ei ole samaa kuin loma. Vaikka nautinkin kirjoittamisesta ja kirjoituspäivistä tosi paljon, niin ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa työ, se vie energiaa ja voimavaroja ja niitä astioita pitää sitten täyttää välillä.
Saksan reissun laukku on purettu vasta osaksi – olin viikonlopun menoillani (kirjamessuilla tosin vain perjantaiaamupäivän, hyvin pikaisesti), joten tänään on Suuri Pyykkäyspäivä. Ihana saada tuo matkalaukku pois keskeltä lattiaa ja pyykit pestyä. Ja ehkä tämä Saksassa hankittu flunssakin alkaa kohta häipyä – häntiä on vielä ja yskin varsin uskottavasti. Sellainen perinteinen yskä, jolla saa tosi hyvin tilaa julkisissa kulkuvälineissä ;).
Nämä seuraavat kaksi viikkoa ajattelin käyttää myös lukemisen kannalta tehokkaasti. Ostin kirjamessuilta Ishuguron Pitkän päivän ilta ja olen lukemassa sitä. Kirjastovarauksia on myös saapunut, niitä pitäisi käydä hakemassa.
Tänään on hyvä päivä. Kässäri on lähtenyt lukijoille, pyykkiä peseentyy, kohta lähden ruokakauppaan. Sellainen päivä, että tekee mieli lähettää postikortteja.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Kiitos kommentista ja kysymyksestä, Liliana! On ihan totta, että tavallaan kässärin lähettäminen lukijoille ekaa kertaa on vähän jyrkänteeltä hyppäämistä :D. Minulle se tuo samalla aina jonkun rauhan: kässäri siirtyy vaiheesta toiseen ja kun olen lähettänyt sen lukijoille, saan siihen etäisyyttä ja pystyn jo puhumaan kässärin aiheesta joidenkin ihmisten kanssa – jotain, mitä en ole tähän mennessä pystynyt tekemään, koska kässäri on ollut ”liian kesken”.
Minä tosiaan laitoin käsikirjoituksen sekä kustantajalle että esilukijoille samalla kertaa. Se vain tuntui hyvältä ajatukselta :D. Kustannustoimittajan kommentit ovat tietysti ihan erilaisia kuin muiden lukijoiden kommentit, mutta jos sekä kustannustoimittaja että muut lukijat kehottavat deletoimaan jonkun kohdan, niin minun on helpompi tehdä se. Vähän niin kuin ”miljoona kärpästä ei voi olla väärässä :D”. Vakavasti puhuen, minun on helpompi nähdä tapettavat darlingit kun mielipiteitä on enemmän kuin yksi. Enkä koe, että muiden esilukijoiden kommentit menisivät hukkaan, jos kustannustoimittajakin lukee kässärin: eihän minun ole pakko noudattaa kustannustoimittajan toiveita ja ehdotuksia. Itse halusin tässä kohtaa saada laajempaa perspektiiviä tekstiin – katsotaan miten käy :).
Comments are closed.
Liliana
Minustakin uuden käsiksen lähettäminen ensimmäistä kertaa luettavaksi on tosi jännittävä hetki. Luulin aiemmin, että sitten kun on jo yhden kirjan julkaissut, ei uuden käsiksen lähettäminen esilukijoille jännitä enää. Mutta kyllä se edelleen tuntui tietyllä tapaa jyrkänteeltä hyppäämiseltä. Käsis, jota kukaan muu ei ole vielä nähnyt ja joka on kulkenut pitkään ja tiiviisti matkassani, on aina niin iholla.
Miksi muuten lähetit käsiksen samanaikaisesti esilukijoille ja kustannustoimittajalle? Eikö silloin esilukijoiden palautteet ja muokkausehdotukset mene tavallaan hukkaan, kun kustannustoimittajan sana ilmeisesti kuitenkin painaa eniten vaa’assa? Itse en kyllä edes uskaltaisi lähettää kustantajalle käsistä, jonka olen nähnyt vasta itse, sillä omat käsikseni ovat parantuneet sen verran paljon esilukijoiden palautteiden perusteella.
Nuo kysymykset eivät siis olleet tarkoitettu miksikään kritiikiksi, vaan ihan vilpittömästi kiinnostaa kuulla kirjailijoiden erilaisista tavoista tehdä näitä asioita. 🙂