Työpäivä
Enpä muista milloin olisi ollut viimeksi kahden blogikirjoituksen päivä. Olen kuitenkin kirjoittanut tänään niin paljon, etten muista milloin – paitsi että muistan, se oli syksyn apurahavapaalla Frankfurt/Oderissa Särön residenssissä – ja olen ihan upoksissa tekstissä ja poikki ja väsynyt ja ylikierroksilla ja ajattelin, että ehkä bloggaan itseni takaisin sieltä, mihin olen mennyt.
Jestas, mikä päivä. Sellainen päivä, joita tarkoitan, kun sanon aina joskus, että tiedän saavani paljon aikaan lyhyessä ajassa, jos tarve vaatii ja speksit ovat selvillä. No, näyttää siltä, että speksit olivat selvillä. Voi olla, että osa tämän päivän teksteistä deletoidaan seuraavalla kierroksella tai että ne joutuvat ison uudelleenkirjoituksen kohteeksi. Voi olla. Ihan sama, koska kässärin kannalta niiden oli tärkeää tulla tänään osaksi kässäriä. Kirjoittaminen nyt vain on sitä, että kirjoitat ja kohta deletoit kirjoittamasi ja silti siitä deletoidusta osasta on tarttunut jotain tekstiin, jokin varjo tai kirppu tai tuoksu, jokin, ja se kirjoitettu ja sitten deletoitu pätkä on tehnyt tekstistä paremman, vaikka sitä ei enää ole.
Ulkona on pari astetta pakkasta. Lunta ei ole. Kello on puoli kahdeksan ja mietin, voisinko mennä jo nukkumaan. Harmi, että luin eilen illalla loppuun sänkylukemiseni eli Sadie Jonesin Kutsumattomat vieraat – se oli nimittäin todella hyvä. Hieno kirja. Jos onnistun joskus virittämään pahaenteisen tunnelman tekstiini yhtä tehokkaasti kuin Jones Kutsumattomissa vieraissa, saan olla tyytyväinen. Jos yhtään kiinnostaa todella oudoksi kääntyvä tunnelma, englantilaiset kartanot ja hervoton juoni, niin käykää lukemassa esimerkiksi Kirja hyllyssä -blogin arvio Kutsumattomista vieraista ja lukekaa itse kirja, ehdottomasti.
Nyt minä irrottaudun oman Haittani pauloista ja alan tavoitella jotain konkreettista. Niin kuin vaikka veriappelsiineja iltapalaksi.
