Vähän kerrallaan
Yhä vain. Tunti kerrallaan. Eilen tunti, tänään tunti. Luen ja korjaan käsikirjoitusta. Siirtelen sanoja ja lauseita ja kappaleita, deletoin tai kirjoitan lisää, poistan maneereja. Tämä kohta kässäristä on parempi kuin alku. Tämä kohta, jota luen ja muokkaan nyt. Alulle täytyy vielä tehdä jotain, tai ei ihan alulle, pari ensimmäistä sivua ovat ihan ookoo, mutta sivut ehkä kolmosesta kolmeenkymmeneen ovat tahmeita kuin pöydälle tippunut siirappi. Niille pitää tehdä jotain, jotta lukija ei tartu niihin kuin kärpänen kärpäspaperiin ja pyristele kokonaan irti tarinasta. Ne ovat väärällä tavalla tarttisia. Korjaan ne seuraavalla kierroksella. Nyt käyn kässärin läpi loppuun asti.
Tarvitsen villasukat jalkaan. Varpaita palelee ja nilkkoja pakottaa. Ulkona on pakkasta. Pitäisi ehkä vaihtaa nilkkureista saapikkaisiin. Ojentelen ajatuksia edestakaisin. Kyllä se etenee. Käsikirjoitus siis. Teen iltaisin sen verran kuin jaksan. En voi tehdä kaikkea kerralla. Parempi tehdä jaksavalla päällä vähemmän mutta laatua. Kyllä se silti etenee. Etenee kyllä.
