Kaikkiin suuntiin
Olen vuoristorata ylösalas ylösalas. Haitta on käyty kokonaan läpi ja vielä vähän lisää. Kolmekymmentä ensimmäistä sivua ovat hyvät, ja viisikymmentä viimeistä. Välissä on ongelmia, luulen, en tiedä, riippuu siitä sainko korjattua tarpeeksi. Vielä on varmaan deletoitavaa. Käsikirjoitus pyörii koko ajan parin sivun marginaalilla sen pari sivua lyhyempänä tai pidempänä riippuen siitä, paljonko deletoin ja paljonko kirjoitan uutta. Olo on vähän parempi nyt, kässärin suhteen, vaikka välillä olen siellä ja täällä ja uskon ja en usko ja yletän ja en yletä. Iltapäivällä, kun sain kirjoituskierroksen loppuun, viimeisenkin sivun kässäristä, olin hetken hyvin helpottunut: Haitta ei enää koskaan ole niin huono kuin se oli.
Toivon, että pääsen Haitasta nopeasti eroon ja juuri siksi tiedän, että tämä meidän symbioosimme kestää vielä pitkään. Ei saa olla liian malttamaton, ei saa tuuppia linnunpoikasta liian pian pesän reunan yli, koska se vain tippuu maahan osaamatta lentää ja sitten sen hoitaminen vasta vaivalloista onkin.
Lumi tekee saman kaupungille ja minulle. Hiljentää. Ostin kukkakaupasta kaiken värisiä freesioita. Kimppu on herkkä ja kaunis. Menen sänkyyn ja yritän olla keskellä. En ylhäällä enkä alhaalla, vaan keskellä. Tämä päivä on nähnyt jo ihan tarpeeksi minua kaikissa mahdollisissa mielialoissa.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
”Sen kun aina muistaisi” – älä muuta sano :D! Jossain vaiheessa tulee eteen sekin, että sitä miettii, että ehkä on ”korjannut” kässäriä eli vienyt sitä ihan väärään suuntaan ja huonontanut vain, mutta tässä kohtaa on ihan selvä, että Haitta on nyt parempi kuin se oli – onneksi!
Kirjoitustsemppiä sinne!
Comments are closed.
Satu
Tuo on todella lohdullinen ajatus, ”ei enää koskaan ole niin huono kuin se oli.”
Sen kun aina muistaisi. 🙂