Vieraita ja omia sanoja
Minulla on menossa lukukausi. Olen kirjaston kanta-asiakas ja kannan niin paljon kirjoja kotiin, etten ehdi lukea niitä kaikkia. Yritän taktikoida ja lukea siinä järjestyksessä kun laina-ajat umpeutuvat, mutta ei se onnistu. Uusin lainoja, haen lisää, palautan vähemmän. Aikuisten kirjojen lisäksi olen taas kuluttanut myös lanua ja YA:ta. Lanuista kivoin oli Vattenporin simpukka, viimeinen osa Sari Peltoniemen Avaimenkantaja-trilogiassa. YA;ta on viimemmäksi edustanut Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan ihan uusi kirja Beta, joka avaa niin ikään trilogian, jonka nimi on Sensored Reality. Luin Betan viime viikonloppuna ihan koukuttuneena. Yritin miettiä lukemisen aikana ja jälkeen, että mikä Betassa oli se, joka koukutti ja teki kirjan vaikeaksi jättää kesken, mutta en tiedä, en löytänyt vastausta. Beta on dystopia, joka sijoittuu Helsinkiin ja pelaaminen, vai pitäisikö sanoa virtuaalinen todellisuus, on keskeinen osa kirjaa ja yksi peleistä keskeinen tapahtumapaikka. Etukäteen hiukan epäilin, miten pelaamisen yhdistäminen romaaniin toimisi, mutta se toimi. Päähenkilö (16-vuotias tyttö Bug) oli minulle kyllin samastuttava, vaikken rakastunutkaan häneen oikopäätä, niin kuin joskus käy. Dystooppinen Helsinki oli mielenkiintoinen ja toivon, että seuraavissa osissa Helsinki saa yhä suuremman roolin. Mutta niin – mikä se sitten oli, joka sai minut ahmimaan Betaa? En tiedä, mutta jotain siinä oli. Suosittelen muillekin – ja myös teille, joita alkuidea ei yhtään kutkuta tai kiinnosta ;).
Lukemisen lisäksi olen alkanut kirjoittaa itseäni esiin. En ole kirjoittanut Haittaa yli kuukauteen ja kai vasta viime viikolla olen ylipäätään kirjoittanut – käsin ja ihan täyttä raakatekstiä, sellaista joka ei koskaan päädy mihinkään. Tänään heräsin. Tekstiä. Kynästä. Näppäimistä. Niitä minä tarvitsen. Paljon. Kirjoittamista, työstämistä, uudelleenkirjoittamista. Nyt on oikea hetki lakata nukkumasta talviunta ja ruveta taas hommiin. Tavoite on, että kässäristä on seuraava versio valmiina toukokuun puolivälissä ja koska tässä on pääsiäinenkin välissä, niin aikaa ei ole loputtomasti. Aika alkuunsa minun pitää lukea Haitta läpi ja katsoa, mikä kaikki on deletoitavissa. Tänään tajusin kokonaisen kohtauksen, joka saa lähteä ja olen varma, että tekstistä löytyy vielä paljon muutakin. Mutta ihan ensin otan kynän käteen ja alan avata ääntä. Kirjoittaa itseäni esiin ja kartalle. Piirrän sanoja ja annan niiden valita tiensä. Ja sen jälkeen luen vähän aikaa.
