Ei mitään uutta länsirintamalta
Kirjoitin tänään. Eniten haluaisin maata peiton alla ja syödä herkkuja ja lukea jo kertaalleen (tai moneen kertaan) luettuja Gail Carrigerin kirjoja ja olla kaukana kaikesta ja unohtaa kaiken mitä ympärillä on, mutta kirjoitin tänään. En ratkonut suuria ongelmia, mutta jäntevöitin. Muokkasin. Kirjoitin muutaman rivin uutta. Että kai se siitä, kässäri siis, vähitellen. Laitoin kässäriä vähän uusiksi viikonloppuna ja yritän nyt saada sitä ehjemmäksi. Pitää vielä kirjoittaa uutta. Deletoin koko ajan jonkun verran. Viikonloppuna kässäristä hävisi kymmenisen sivua.
Haluan saada Haitasta säkenöivän. Järisyttävän. Tyrmäävän hyvän. Jos tavoitteet ovat noin korkealla, pääsen realistisesti lopputuloksen kanssa ehkä puoleenväliin säkenöivää ja tyrmäävän hyvää ja sekin olisi tosi hyvä.
Olen purrut hampaita yhteen ja ne ovat kipeät. Hierojakin tekisi hyvää. Ja uni. Tämä kesäaikaan siirtyminen… en edes aloita, sanon vaan, että ei sovi minulle ja sopii sitä vähemmän mitä vanhemmaksi tulen. Parempi siis yrittää ryömiä sänkyyn paikkailemaan kellojen siirron aiheuttamia vammoja. Jospa huomenaamulla olisi taas asteen verran kykenevämpi.