Rastas ja alitajunta
Kirjoitan Haitan versio nelosta kahdessa osassa. Nyt olen saanut ensimmäisen osan eli puolet versio nelosesta kuntoon. Tämä on nyt kolmas kerta kahden vuorokauden sisään, kun sanon, että ensimmäinen puolikas on nyt tässä. Katsotaan onko: niinä kahtena aikaisempana kertana heti sen jälkeen, kun olen ajatellut, että tässä se nyt on, on tekstiä yhtäkkiä alkanut tulla lisää. Ja siis juuri siihen osaan, jonka kuvittelin olevan paketissa. Olen saanut jopa uusia kohtauksia. Kai se on sitä, että kun sanoo valmiiksi, ei ole enää mitään paineita, ei tarvitse ajatella työstettyä osiota, ja sitten alitajunta purskauttaa kaikenlaista ylös, kun ei ole pakko ja ei pyydetä.
En ole kirjoittanut tänään ajallisesti paljon, mutta tulosta on tullut ja teksti tuntuu hyvältä. Jopa niin hyvältä, että yhdessä vaiheessa hymyilin itsekseni rentona ja varmana siitä, että Haitta on hyvä. Eikä ehkä pelkästään hyvä.
Katsotaan nyt. Puolet versio nelosesta on vielä tekemättä. Se puolikas, joka vähän pelottaa, vaikka se onkin tavallaan helpompi puolikas.
Kirjoittamisen lisäksi olen tarkkaillut rastaan pesärakennuspuuhia. Koivunhangassa on jo selkeä linnunpesä, mutta vielä siihen kannetaan pieniä risuja ja kuivaa heinää ja sitten pyöritään pesässä ympyrää ja järjestetään kalustusta. Pitäisi ehkä guuglata rastaiden elintavoista vähän enemmän, voisi tehdä tästä ikkunan läpi tapahtuvasta lintubongailusta jännempää. En esimerkiksi tiedä, hoitavatko molemmat rastasparista poikasia, vaiko emo vain, tai onko isärastas ollenkaan kuvioissa sen jälkeen, kun jälkeläiset on saatettu alulle.
Tänään on siis hyvä ja varma olo Haitan kanssa. Huomenna voi olla ihan eri ääni kellossa. Voi olla jo seuraavan puolen tunnin päästäkin. Koskaan ei voi tietää. Paitsi että juuri nyt tällä hetkellä: kupissa on Afternoon Blendiä, käsikirjoitus tuntuu hyvältä ja teksti kirkkaalta ja tunnen, että tämän hyvän minä voin nauttia hyvillä mielin.