Pelko
Olen kirjoittanut tänään. Pitkästä aikaa Haittaa. Käsikirjoituksen kirjoittamisessa on aina tietyt vaiheet. Nyt olen siinä vaiheessa, että epäilen tekemääni työmäärää. Tuntuu, että tämänhetkinen versio on melkein sama kuin edellinen versio. Että takerrun tässä versiossa vain lillukanvarsiin, edelleen, enkä muokkaa tekstiä niin rohkeasti kuin pitäisi, jotta siitä tulisi niin hyvä kuin siitä pitää tulla. Tuntuu, että näpertelen ja olen typerä, kun edes luulen muuta. Järki sanoo, että hei kamoon, nainen, olet uudistanut tässä versiossa rakenteen kokonaan ja deletoinut noin 20 sivua tekstiä ja kirjoittanut paljon uutta tilalle, mutta tunne ei usko: niin monet rivit ovat niin tuttuja, tekstiä on käyty niin monta kertaa läpi, että tuttuus paistaa siitä, ihan sama mitä sille teen, niin se on tuttu, minun Haittani, moneen kertaan ympäriämpäri väännetty ja käännetty. Siitä kai se tulee se tunne, että pientä piperrystä ja kuvittelenko tosiaan, että tämä versio olisi ratkaisevasti parempi tai edes erilainen kuin edellinen versio. Ja niin kuin sanoin – käsikirjoituksen työstämisessä on vaiheensa, ja tämä on tuttu vaihe. Olen ollut tässä ennenkin. Viimeksi edellisen version kohdalla. Joskus tämä tulee kerran kässärin elämässä, joskus jokaisen version kohdalla. Ja jos ollaan täsmällisiä, niin on sillä tunteella nimikin. Se on pelko. Useimmiten katteeton. Pelko silti.
Sanoin, että olen kirjoittanut tänään pitkästä aikaa. Viikkoon tai puoleentoista en ole halunnut tarttua Haittaan. Tämä kässäri vaatii minulta henkistä kanttia ja joskus on vain helpointa olla kirjoittamatta. Sanoa itselleen, että kerää sitä voimaa ja energiaa ja asennetta. Ja jossain kohdassa vain tajuaa, ettei voi enää vältellä, koska varsinaista syytä ei ole, ja deadline (vaikkakin ihan itse asettamani) lähestyy. Toukokuun puoliväli. Siinä kohdilla pitäisi olla valmista tämän version kanssa.
Än
Minusta tuntuu että teen tuota koko ajan vaikka uusi versio ei ole edes kovin pitkällä. Varsinkin alkuun palaan uudestaan ja uudestaan hinkkaamaan lauseita niin ja näin… ei ihme ettei tule valmista 😛