Sade ja tauko
Harmaa ilta, mutta lämmin, ja ulkona tuoksuu hyvältä, koska on satanut. Olen kirjoittanut viimeksi kai sunnuntaina. En osaa päättää, pitäisikö kirjoittaa useammin vai olla selkeästi kirjoituslomalla. Luulen, että teen molempia eli en kumpaakaan eli kirjoitan hajanaisesti aina välillä. En kuitenkaan kirjoita mitään oikeaa ja ”vakavaa”, joten on tämä kirjoituslomaa tavallaan. Kirjoitusloma – loma kirjoittamisesta pikemminkin.
Ajatukset askartelevat Haitan parissa. Haluaisin jo kirjoittaa sitä, vaikka tiedän, etten saa vielä. En oikeasti saa, koska ei ole aika. Täytyy antaa muhia. Eräs ihana kollega ja esilukija sanoi kauniisti, että ”timantteja pitää hioa pitkään”. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että hiominen tapahtuu pelkästään pään sisällä ja aika paljolti varmaan alitajunnassakin. Silti yksi osa minusta haluaisi jo käydä hommiin – äkkiä äkkiä valmista, äkkiä, haluan nähdä millainen siitä tulee! – kun taas toinen, se järkevämpi osa sanoo, että ei vielä, ei vielä, ei vielä, anna hautua, niin et tee hätiköityjä ratkaisuja. Niin että odotetaan. Tiedän kokemuksestakin, että jos nyt alkaisin kirjoittaa, tulisi sutta ja sekundaa, vaikka halu onkin kova. Joissain kohdin odottaminen on oikeasti parasta, mitä voi kässärilleen tehdä.
Koska olen odotusvaiheessa, aion viettää kesää. Luen. Olen lukenut jo, ja koko ajan on menossa uutta lukemista, kaksi ostettua kesäkirjaa odottaa pöydällä ja kirjakaupassakin on vielä pari, jotka haluaisin tälle kesälle. Luen kesällä paljon enemmän käännöskirjoja kuin talvella, ja kunhan saan pinoni luettua, laitan facebookin puolelle lukusuosituksia – oletan rohkeasti, että odottamassa olevat kirjat ovat hyviä!
Sataa taas. Jos kello ei kävisi yhdeksää, keittäisin kupin darjeelingia. Nyt en taida enää tohtia, sillä siinä on vaaransa unen kannalta. Rauhallinen olo. Se johtuu sateesta. Ei ole kiire mihinkään, kun sataa.