Kamalan kesän kirjat
Teki mieli otsikoida tämä kirjoitus pelkästään sanoilla ”Kamala kesä”, mutta en tehnyt niin. Alkukesä, vaikkei se kesältä vielä tuntunut, oli varmaan ihan kiva. Ja olikin. En edes tajunnut silloin, kuinka kiva, koska sitten se muuttui kamalaksi. En ole blogannut enkä päivittänyt facebookin kirjailijasivua, en ole tehnyt paljon muutakaan. Silti olen tehnyt vaikka kuinka paljon. Surusta huolimatta on ollut pakko tehdä.
Kaiken keskellä olen lukenut paljon. Paennut sanoihin ja vieraisiin maailmoihin. Ajattelin kertoa niistä, koska muuta kerrottavaa minulla ei ole.
Aloitin Bradleylla ja Christiellä. Kumpikin kirja toteutti hyvin tehtävänsä: sitä saa mitä tilaa. Ei turhia yllätyksiä.
Ylläolevien jälkeen olen keskittynyt vieraisiin maailmoihin. Ensin Karin Erlandssonin lasten/nuortenromaanit Helmenkalastaja ja Linnunkesyttäjä. Tämän Taru Silmäterästä -trilogian viimeinen osa ei ole vielä ilmestynyt, muttaa odotan sitä. Ja näitä suosittelen – niin aikuisille kuin lapsille kuin siltä välistä oleville ihmisille. Ei liian pelottavia, mutta jänniä kirjoja, ja sympaattinen ja kehittyvä päähenkilö. Lämminhenkinen tarina tavoitteista, haluamisesta, ystävyydestä ja siitä, mikä on koti, ja miten jotkut asiat pitää tehdä siksi, että ne ovat oikein, vaikka ei haluaisi tehdä niitä.
Sitten Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia ja Seleesian näkijä. Nämä vasta olivatkin muita maailmoja ja tästäkin trilogiasta aion lukea sen kolmannenkin osan, kunhan se ilmestyy. Ilahduttavan täysi ja huolella luotu maailma, jota ei ole selitetty, vaan lukija saa itse oivaltamisen ilon. Tapahtumia riittää, mutta tahti ei ole liian kiivas. Mielenkiinnolla odotan romanttisten kuvioiden kehittymistä ja sitä, menevätkö ne niin kuin olen alussa ajatellut, vai jotenkin ihan muuten.
Ja sitten Magdalena Hain Kolmas sisar. Olen aina pitänyt Hain kirjoista, mutta Kolmas sisar jollain tavalla räjäytti pankin. Royaumen maailma on jo sinällään rikas ja täysinäinen ja omalakinen, mutta vain yksi universumi(e)n mailmoista. Tässä teoksessa Hai on kyllä rakentanut maailmoja ja ekosysteemejä niin virtuoosimaisesti, että ei oikein jää sanottavaakaan. Eniten tosiaan teki vaikutuksen se, miten syvä ja tiheä on kudos, josta Hai on luonut kehykset henkilöilleen – niin ympäristö, kulttuuri, historia kuin kaikki muukin. Vau. Lisäksi opin kirjan mittaan pitämään niistäkin henkilöhahmoista, jotka jossain vaiheessa tuntuivat ei-niin-läheisiltä. Yllätyksiä riitti, mutta ne eivät vetäneet mattoa jalkojen alta väärällä tavalla, vaan olivat uskottavia. Lukijalle annettiin silti mahdollisuus hokata ja löytää itse avaimia joihinkin tarinan lukkoihin. Kansi on genren mukainen, ja toivon, että nekin nuoret ja aikuiset, jotka ehkä vierastavat mangahenkistä kantta, tarttuvat tähän kirjaan.
Tällä hetkellä luvussa on Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous. Sen jälkeen katson, voinko jo palata luettavissa kirjoissa tähän meidän maailmaamme. Saa nähdä. Tähän asti lanu- ja ya-fantasia on tehnyt sen, mitä halusinkin: vienyt ajatukset pois siitä, mitä reaalimaailma on. Toivon, että jaksan jossain vaiheessa palata tänne oikeaan maailmaan, koska oma kässärikin sijoittuu ihan tähän samaan maailmaan. Jossain vaiheessa jatkan käsikirjoituksen kanssa, mutta ihan vielä ei ole sen aika.