Aavistuksen lähempänä Newtonia
Saatan tietää, mistä menee polku meren rantaan. Ja vaikka se johtaisi minut harhaan, ei haittaa. Polkuja on aina uusia. Pääasia on, että uskoo sen oikean polun löytyvän ja uskoo olevansa tarpeeksi vahva kulkeakseen sen polun loppuun asti, astuakseen jokaisen askeleen. Se, että hetken aikaa ryteikön seassa näkyy polku. Se riittää. Sen jälkeen jaksaa taas tarpoa umpimetsässäkin hetken, kun muistaa, että polkuja on olemassa.
Tänäänkin minulla on lomapäivä, toipumispäivä, polkujenetsimispäivä. Aina näitä ei ole. Nyt on. Juuri nyt olo on toiveikas. Aina ei ole. Ei se haittaa. Oikea polku löytyy kyllä.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Joo, minäkin toivon hartaasti, että tämä on nyt a) pysyvä polku, eikä sellainen, joka haipuu näkyvistä juuri kun olen päässyt sakeimpaan metsään sitä pitkin ja b) oikea polku, ettei tarvitse kääntyä takaisin ja aloittaa taas alusta. 🙂
Comments are closed.
Briitta
Ihanaa, että ryteikön seasta näkyy polku. 🙂 Toivottavasti polku pysyttelee näkyvissä eikä eksy liian usein umpimetsään.