Pisteestä pisteeseen
Käsikirjoitus etsii tällä hetkellä muotoaan. Odotan uuden esilukijan kommentteja ja pelkään pahinta. Olen saanut jo väliaikatiedotuksia esilukijalta ja aika kriittistä on, mutta tällä kertaa kommentit ovat sellaisia, että pystyn ymmärtämään ja osin hyväksymäänkin kritiikin. Minulla on kuitenkin orastava ajatus siitä, mihin suuntaan Haitan olisi ehkä mentävä, ja nyt jännittää, onko esilukija samaa mieltä ja miten onnistun tehtävässäni ja onko suunnitelma oikea vai pilaanko kaiken kuitenkin. Olen yrittänyt kirjoittaa raakatekstiä ja pitää päätä sillä tavalla järjestyksessä, tai ainakin antaa päälle mahdollisuuden olla mukana. Kunnes saan esilukijan lopulliset kommentit. Kunnes tiedän, mitä minun pitää tehdä kässärille. Jos tiedän. Pelkään, etten tiedä. Että sössin. Että kaikki vie vielä enemmän aikaa. Ja tiedän, ei saisi ajatella aikaa, pitäisi antaa käsikirjoitukselle se aika, minkä se tarvitsee. Ja annankin. Lopputulosta ei synny yhtään sen nopeammin kuin se syntyy. Mutta. Ajattelen minä silti. Että haluan käsikirjoituksen edistyvän. Että käsikirjoitus olisi kiinni vain siitä, että kunhan kirjoitan. Vain siitä. Heh. Mutta kuitenkin – että tietäisi mitä tekee. Se on luksusta, jos mikä.
