Ydinversoja
Kun 149:stä sivusta jää jäljelle 76, delete on todellakin viuhunut. Toisaalta, tuntuu, että tiedän mitä teen. Tiedän useammankin kohtauksen, jotka minun pitää kirjoittaa. Tiedän sen valon, jota noille jäljellä olevalle seitsemällekymmenellekuudelle sivulle pitää valaa. Tuntuu vapaammalta. Tuntuu, että suuntia on taas valittavana useampia kuin oli tätä ennen. Suuntia on kurkotettavana ja pitääkin kurkottaa. Ehkä tämä on se kirja, jollaiseksi Haitan pitääkin tulla. Ehkä tämä on se, jollaiseksi Haitta tulee ja kohtaa silmästä silmään.
Nyt ei tarvitse muuta kuin jaksaa ajatella ja jaksaa kirjoittaa. Työpäivän jälkeen en olisi halunnut tehdä yhtään mitään, mikä vaatii ajattelua. Enkä voi kehua tehneeni kässärin eteen kovinkaan paljon. Mutta jotain. Ja ajattelua. Ja tunnustelua. Kyllä se siitä. Ydin on terve ja hyvä ja tiivis. Se kyllä versoo, jos vain annan sille itseni työkaluksi ja käteni ohjattaviksi. Edelleenkin toivon, että olen menossa oikeaan suuntaan, mutta myös tuntuu, että ehkä olen. Kun tekstiä haroo läpi, näkee sen, millaiseksi sen on mahdollista tulla.