Hyvä tulee
Tänä iltana luin loppuun Maria Turtschaninoffin Maresin voiman. Nautin siitä. Kirjeromaanin muoto salli tietyn verkkaisuuden ja rauhan tekstiin. Onneksi sain sen nyt hyvissä ajoin loppuun – ihan vain siksi, että eilen luin sitä sängyssä ja valvoin ihan liian myöhään!
Kordelinin säätiön apurahapäätökset tulivat eilen, jos oikein muistan. En saanut mitään. En usko saavani myöskään niistä hakemuksista, jotka olen tehnyt Kordelinin jälkeen. Apurahat ovat arpapeliä. Ei siis apurahaa, ei kustannustoimittajan tukea kässärin kanssa – ja tiedättekö, silti on sellainen olo, että kyllä minä pärjään. Hidastahan se on. Mutta mitä sitten. Kirjoitin äsken vähän uutta tekstiä kässäriin. Uusi palanen ei välttämättä ole hyvä, tai aihe on, mutta käsittelytavasta en sano mitään. Nyt se on kuitenkin kirjoitettu kertaalleen. Seuraavalla kerralla hion siitä paremman. Samoin sitä seuraavalla ja sitä seuraavalla. Minulla on käsikirjoitus. Esilukijoita minulla ei tule olemaan tarpeeksi, sitten kun niiden aika on, mutta ei sekään haittaa. Ainahan on konsteja. On arvostelupalveluita ja arvostelupalvelua tarjoavia freelancereita. Mitä sitten, ettei minulla ole kustantamoa tai kustannustoimittajaa tälle käsikirjoitukselle. Mitä sitten, vaikka olen sen kanssa vähän yksin. Onhan minulla yksi kanssakirjoittaja, joka tsemppaa väsymättömästi, ja on niitä mahdollisuuksia. On niitä hetkiä, kun käsikirjoitus etenee. Ja minähän kuitenkin kirjoitin tänään.
Kuulostaako tämä siltä, että yritän vakuuttaa itsenikin? Ehkä se on osittain sitäkin. Ei haittaa. Kannustavaa puhetta kuulee harvoin liikaa. Varsinkaan tässä asiassa. Joten sanon sen itse itselleni: hieno kässäri, kyllä siitä vielä hyvä tulee ja kyllä, selviän sen kanssa ihan hyvin itseksenikin tässä kohtaa. Pala palalta, lause lauseelta. Kannustus kannustukselta. Kyllä siitä hyvä tulee.
