Karkkia
Nyt se on. Ei valmis, mutta kylläinen. Tämä versio Haitan käsikirjoituksesta siis. Olisi minulla raakatekstipätkiä, mutta ne eivät mahdu kässäriin. Eivät nyt, eivät tällä hetkellä, eivät tähän versioon. Ehkä sitten, kun olen hengittänyt, saanut kommentteja kässäristä, ottanut aikalisän. Nyt tämä versio on täysi. Huomasin sen, kun yritin vielä muokata tälle illalle. Ei onnistunut. Alkoi itkettää. Helpotuksesta ja siitä, että teksti tuntui toimivalta jo sellaisenaan. En tiedä, onko se harhaa vai mitä, mutta nyt tuntuu hyvältä, ja nämä hetket ovat sellaisia, joita haluan vähän aikaa maistellakin. Kässärien kanssa ja kirjoittamisessa on aina niin paljon epävarmuutta kuitenkin läsnä (onnistuuko tämä? onko tästä ideasta romaaniksi asti? osaanko? entä jos tämä on ihan huono?), että nämä harvat onnellisen luottamuksen hetket pitää ottaa talteen.
Laitan kässärin lähipäivinä esilukijalle ja sitten jään odottamaan. Kirjoitan ehkä raakatekstiä ihan vain kirjoittamisen ilosta, neulon ehkä vähän lapasta, joka on ollut kesken kai jo vuoden.
