Lunta ja töitä
Tämän talven muistan ehkä siitä, että lunta oli. Ehkä siitä, että tekemistä oli. Ehkä siitä, että väsytti. Toivottavasti siitä, että aika moni asia onnistui, vaikka yritin niitä ensimmäistä kertaa. Toivottavasti muistan alkavan kevään siitä, että kirjoitin. Just nyt tuntuu siltä, etten oikein jaksaisi kirjoittaa, mutta kunhan tämä tästä taas tasoittuu muutaman viikon päästä ja pääsen ehkä normiarkeen kiinni (koska tämä alkuvuosi nyt vaan on ollut härdelliä kaiken mahdollisen kanssa), niin ehkä sitten. Olenhan minä kirjoittanut, käsin raakatekstiä, ja kirjoitusvihko on nytkin tuossa lähellä, ja kynä, eikä se paljon vaatisi, mutta katsotaan nyt. Pitää ymmärtää myöskin antaa lepoa itselleen. Lupa olla tekemättä, lupa makuuttaa kässäriä ja lupa olla potematta huonoa omaatuntoa, vaikka se usein vaaniikin olan takana, kun ajattelen kirjoittamista. Sellainen pieni ääni, joka on sitä mieltä, että kaikkina vuorokauden hetkinä kaikkina päivinä aina ja koko ajan olisi ehkä se määrä kirjoittamista, että se ääni voisi myöntää, että olen ainakin yrittänyt ihan kohtuullisen uskottavasti. Sitä ääntä ei vaan saa kuunnella liikaa, koska muuten väsyy ihan kokonaan. Kirjoittaminen tarvitsee myös vapaata aikaa ja tyhjyyttä, joskus myös tylsyyttä, jotta ajatukset alkavat käydä.
Tänään tein lumitöitä. Jonain päivänä teen kirjoitustöitä.
