Kesä kuvina vol 3: Luonto
Olen aina ollut luontoon päin kallellaan, mutta myönnettävä se on: mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän nautin luonnossa liikkumisesta, olemisesta, luonnosta ylipäätään. Tänä kesänä se jotenkin korostui. Ulkomaanreissulla luontokohteet olivat hienompia kuin kaupungit (niin se menee aina) ja kotimaassa en väsynyt ulkona olemiseen. Kun helteet loppuivat, kiskoin aina vaan enemmän vaatetta päälle, jotta tarkenin pihalla huolimatta siitä, että lämmintä oli vain +12. Nyt loma on loppu ja ikkunoista ei näy yhtään mäntyä ja minusta tuntuu, että se on menetys. Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan metsää, pihaa, luontoa, ulkoilmaa ylipäätään. Aamiaisia pihalla, kun voi katsella leppälintujen hyppelyjä puissa. Sitä, että pääsee helposti kävelylle neulaspolulle. Pikaista vattujenpoimimissessiota ennen aamiaista. Metsässä syötyjä eväitä. Alla kesän luontokuvat.
Tulipa valittua monta kuvaa, jotka tuntuvat juuri nyt haikean värisiltä ja muutenkin surumielisiltä. Jopa kanervan väri tuntuu lopun väriltä – ehkä kesän lopun, ainakin loman lopun. Tästä alkaa arki. Tällä viikolla päivät ovat olleet viileitä ja pilvisiä, tuntui syyskuulta, vaikka kokonainen elokuu pimeine iltoineen on vielä edessä. Minulle tämä koulujen alkamisen aika on vieläkin (vaikka kouluvuosi ei ole rytmittänyt elämää pitkään pitkään aikaan) se aika, että jokin loppuu ja jokin alkaa. Syksy on minulle se vuodenaika, jolloin aloitetaan uutta ja syksyssä on jännittävä uuden syntymisen tunnelma. Juuri nyt ei tunnu kyllä siltä – olisin mielelläni ottanut vielä vähän kesää. Saa nähdä, annetaanko sitä, vai palaako kesätunnelma vielä.
