Puut, metsä, sanat
Ei minulla ole mitään erityistä kirjoitettavaa. Loma on loppunut ja arki yrittää rimpuilla uomiinsa. Osa kesästä ja lomasta seuraa vielä viittana perässä, sillä koti ei ole viilennyt yhtä matkaa ulkoilman kanssa. Yöt ovat tahmeita ja heräilen lämpöön. Pidän ikkunoita auki, ja niistä tulee viileää ilmaa sisälle, mutta seinät ovat varastoineet auringon ja lämmön, eivätkä halua luopua siitä. Toivon, että kesä on jättänyt jotain yhtä sitkeää ja itsepintaista myös minuun – hiljaisten aamujen muiston, puiden rauhallisen hengityksen.
Sanat odottelevat. Eilen avasin ääntä, tänään blogi saa riittää jatkoksi. Huomenna tai ylihuomenna kirjoitan lisää. Yritän olla lempeä: eivät sanat sula pitkän kirjoittamattomuuden jälkeen niin helposti kuin haluaisin, eikä se mitään. Ohjenuorani on näinä päivinä ”You might not write well every day, but you can always edit a bad page. You can’t edit a blank page.” (sanoi Jodi Picoult, kuulemma). Niinpä. Tyhjästä on paha nyhjästä. Siispä hitaasti, hellästi, varovaisesti, ei niin vakavasti. Kuitenkin nyt tuntuu siltä, että tiedän, mihin suuntaan on kuljettava. Ainakin luulen niin. Katson sinne ja näen metsän siinä missä on vasta muutama puu.
Kirjoitan, koska nautin siitä. Koska on etuoikeus, että voin ja saan ja pystyn. Kirjoitan, koska olen valinnut kirjoittamisen. Koska se lisää onnellisuuttani. Koska haluan sen olevan arkeani.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Niinpä, E.K. Tärkeintä on se onnellisuus kirjoittaessa. Sitä kohti :). Toivotan rullaavia sanoja sinnekin!
Comments are closed.
E.K
”Kirjoitan, koska nautin siitä. Koska on etuoikeus, että voin ja saan ja pystyn. Kirjoitan, koska olen valinnut kirjoittamisen. Koska se lisää onnellisuuttani. Koska haluan sen olevan arkeani.”
Tämä on niin totta. Ei tätä, eikä mitään jaksaisi kaikkia näitä vuosia, jos se ei tekisi onnelliseksi.
Toivottavasti sanat lähtee rullaamaan.