Venetsialaiset
Tänä viikonloppuna olen ajatellut paljon. Kirjoittanut vähän. Tehnyt fyysisiä töitä. Sellaisia, joihin kuuluu kuormaliinoja ja lapioita ja sellaisia, joihin kuuluu pihtejä ja jakoavaimia. Välillä on hyvä miettiä sellaisiakin, että miten painavan asian saa siirrettyä paikasta a paikkaan b kahden naisen voimin, tai että ehtiikö vielä käydä poimimassa ihan vähän puolukoita. Ehti. Ja uida ehti. Järvivesi oli niin lämmintä, ettei koskaan tähän aikaan vuodesta. Tänään uin kahdesti ja kahlasin yhdesti. Makasin väsyneenä laiturilla auringonpaisteessa ja avasin silmät laiskasti niin, että ehdin juuri nähdä, miten pieni rantakäärme luikersi kivien välissä. Miten sievä! Miten ihanat lyhdyt rantakäärmeillä onkaan pään sivuilla. Aina kun ajattelen rantakäärmeitä, tulee mieleen, että niiden ei tarvitse pelätä pimeää kun niillä on omat lamput mukana. Niin hohtavat ne keltaiset läikät rantakäärmeen kaulassa ovat. Moninainen viikonloppu siis. Ja tänä aamuna kuitenkin vähän sanojakin. Yhden kirjoitusvihon loppusivut. Mietin vähän, että korkkaisinko tänään vielä uuden vihon iltasivujen verran. Hiukan houkuttaa, vaikka kello on jo iltapuuha-aika. Varustin jo uuden kirjoitusvihon merkitsemällä sen sisäkanteen järjestysnumeron. Se on numero 51. Täynnä valkoisia sivuja, jotka odottavat minua.
