Huti
Minun piti iskeytyä tänä aamuna pää edellä Haitan kimppuun. Kässärin toinen puolikas odottaa, että antaisin sille kaiken aikani tämän toisen kirjoitusviikkoni aikana. Tarkoitus on, että saan isommat muutokset tehtyä nyt vapaalla, jotta jäljelle jää niitä pienempiä hommia, joita on sitten realistista saada tehtyä taas töiden ohella. Kirjoitin aamupalalla raakatekstiä ja sitten tulin koneen ääreen. Ja mitä tein? Avasin kyllä oikean tiedoston, mutta avasin myös rumien runojen tiedoston ja päädyin muokkaamaan rumia runoja. Kaiken kruunuksi lähetin ne tuosta vaan yhteen arvostelupalveluun. Herramunjee. Joku roti tähän hommaan nyt. Ei mitään typeriä runoja, joista ei koskaan tule mitään muuta kuin pöytälaatikkomateriaalia, vaan nyt sen kässärin kimppuun!
Ruska värittää puiden latvoja (huomatkaa näppärä aiheenvaihto, jotta en joutuisi tormentautumaan ihan vielä), mutta aika moni puu, joita ikkunastani näkyy, on vielä lähinnä vihreä. Ehkä niistä ei tule koskaan keltaisia. Ehkä ne vain sulavat johonkin omituiseen ruskeaan ja lehdet tippuvat pois huomaamatta. Onneksi osa puista on keltaisia ja punaisia; näyttää aurinkoiselta vaikka aurinko ei paistaisikaan.
Ja nyt. Nyt minä palaan ruotuun. Otan lusikan kauniiseen käteen. Ja muita kliseitä tähän perään. Jatkan Haitan kanssa. Kyllä. Otan esiin ne kirjoitusvihkot, joissa on Haittaan tekstipätkiä, joita en ole vielä käynyt läpi. Kirjoitan tiedostoon ne pätkät, jotka haluan mukaan ja pääsen niiden kautta taas sisällä kässäriin. En edes hae uutta kupillista teetä, ennen kuin olen saanut aikaan jotain konkreettista Haitan kanssa.
